2014Edellinen artikkeli 2016Seuraava artikkeli

Huispaten aarrejahtiin ja vastuulliseen harrastamiseen – metallinetsintä kansalaisten vapaa-ajan vieton muotona

Norjassa on kokemusta vastuullisten metallinetsinnän harrastajien kanssa tehtävästä yhteistyöstä muiden muassa NIKU-tutkimuslaitoksen hankkeissa. Kuva: Päivi Maaranen.
Erään kuuluisan kansainvälisen kirjasarjan sankarit huispaavat ilmoissa ja kisaavat keskenään mestaruuksista. Toiminta on antanut lempinimen harrastukselle, jota harrastetaan maankamaralla metallinetsimellä. Jotkut kisaavat itsensä ja jotkut toisten kanssa löytääkseen aarteeksi ajattelemansa löydön. Kokemuksen kertyessä harrastuksessa alkaa yleensä painottua yhä enemmän vastuullisuus, niin kanssaihmisiä kuin menneisyyden synnyttämää kulttuuriperintöämme kohtaan.

Jo 1980–1990-luvulla metallinetsintää harrastettiin jonkin verran Suomessa, mutta tuolloin tieto asiasta oli lähinnä pienen piirin tiedossa. 2000-luvun aikana tilanne muuttui, ja metallinetsinnän harrastaminen alkoi yleistyä kansainvälistä kehitystä viiveellä seuraten. Vuonna 2014 metallinetsinnän harrastaminen herätti jo tutkijoidenkin kiinnostuksen. Vuoden aikana tehtiin peräti kolme kyselytutkimusta, joiden tavoitteena oli järjestelmällisen tiedon tuottaminen metallinetsinnän harrastamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Museoviraston tutkimuksessa luodattiin laajasti arkeologien ja kansalaisten ajatuksia. Turun yliopiston ja Espoon kaupunginmuseon tutkimukset olivat puolestaan rajatumpia.

Tutkimustulokset antoivat hyvän kuvan metallinetsinnän harrastamisesta. Laajamittaisempana se on erityisesti 2010-luvun ilmiö. Harrastuksen yleistymiseen vaikuttaa muun muassa etsinten saatavuuden parantuminen. Lisäksi vaikuttaa internetin kautta muodostuneiden yhteisöjen kautta välittyvä kansainvälinen ja kotimainen tieto asiasta sekä televisiossa esitetyt erilaiset tv-ohjelmat. Niissä korostetaan jännitystä ja aarteiden etsintää. Ymmärrystä yhteisestä kulttuuriperinnöstä ja -pääomasta ei niissä juuri luoda tai edistetä.

Metallinetsinnän harrastajien Museovirastoon toimittamia rautakauteen ajoittuvia löytöjä. Kuva Päivi Maaranen.

Metallinetsintä tuottaa yleensä harrastajalleen jännitystä ja iloa. Monet etsivät nykyajan rahoja ja koruja puistoista, rannoilta ja ulkoilualueilta. Joitakin innostaa kiinnostus historiaan ja vanhojen paikkojen ja esineiden löytämiseen. Oman ryhmänsä muodostavat sota-ajan muistojen etsimisestä kiinnostuneet. Harrastamisessa pidemmälle ehtineet pyrkivät myös vastuullisuuden parantamiseen. He hakeutuvat muun muassa aktiiviseen yhteistyöhön tutkijoiden ja viranomaisten kanssa. Lisäksi he noudattavat lainsäädäntöä ja huomioivat maanomistajat.

Metallinetsinnän harrastamisella on monenlaisia vaikutuksia. Parhaimmillaan se tuottaa uutta tietoa menneisyydestä, kuten esimerkiksi erilaisista esineistä ja ihmisen toimintapaikoista. Se lisää myös kulttuuriympäristön arvostamista ja kiinnostusta historiaan. Ihannetapauksissa harrastajat etsivät ja kartuttavat tietoa yhdessä menneisyyden tutkimisen ja vaalimisen parissa työskentelevien ammattilaisten kanssa.

Pyhtään Haasianniemi on esimerkki harrastajan löytämästä arkeologisesta kohteesta. Kuva Päivi Maaranen.

Harrastuksella on kielteisiäkin seurauksia. Vakavimmin se näkyy muinaismuistolailla (295/1963) rauhoitettujen kiinteiden muinaisjäännösten vahingoittumisena. Joskus vahingoittuminen johtuu tietämättömyydestä. Pahimmillaan se on tietoisen kaivamisen seurausta, ja siihen voi liittyä taloudellisen hyödyn tavoittelua. Yhteistä kulttuurista pääomaa hyödynnetään tällöin rahan hankkimiseksi löytöjen myynnillä tai muilla taloudellista hyötyä tuottavilla keinoilla. Tällöin unohtuu, että kulttuuriperintö on yhteistä omaisuutta, jota vaalitaan menneisyydestä kertovana todistusaineistona. Kiinteiden muinaisjäännösten tietoinen vahingoittaminen ja muinaisesineiden laiton myynti vähentävät kulttuurista pääomaamme. Nämä harrastuksen lieveilmiöt ovat laajemminkin kansainvälisesti tunnettuja. Niiden seurauksena tuhoutuu myös menneisyyden ihmisen toimintapaikkoja.

Metallinetsinnän harrastamiseen liittyy tärkeänä asiana ajattelutapojen erilaisuus. Harrastaja voi ajatella kaikkein tärkeimmäksi metalliesineet ja niiden paljastamisen. Metallinetsimen käyttäminen ja maan kaivaminen ovat tällöin vain löytämisen keinoja. Ammattilaiselle maassa oleva tietokokonaisuus eli erilaiset löydöt, niiden sijainti ja suhde maaperässä toisiinsa sekä kulttuurikerroksiin ja rakenteiden jäännöksiin ovat puolestaan varsinainen kiinnostuksen kohde. Ne yhdessä ilmaisevat paikasta, esineiden käyttämisestä ja ihmisen toiminnasta enemmän, kuin yksittäiset maasta kaivetut esineet koskaan kykenevät ilmaisemaan.

Metallinetsinnän harrastamisen kielteiset seuraukset näkyvät lailla rauhoitettujen kiinteiden muinaisjäännösten vahingoittumisena, kuten Suomussalmen Särkänpolven 1. maailmansodan puolustusvarustuksellakin on tapahtunut. Kuva: Päivi Maaranen.

Ammattilainen tietää myös, että kaivaessaan maata hän tuhoaa menneisyydestä kertovan tietokokonaisuuden peruuttamattomasti. Sen vuoksi hän pyrkii havainnoimaan ja tallettamaan erilaiset menneisyyden ihmisen toiminnasta kertovat todisteet kirjoittamalla, piirtämällä ja valokuvaamalla arkeologisen kaivauksen yhteydessä. Menneisyyttä koskevan tiedon katoaminen kaivettaessa on huomioitu myös muinaismuistolaissa. Sen mukaan löydettyä muinaisesinettä ei tule puhdistaa millään tavalla. Lisäksi löytöpaikan kaivaminen on lopetettava, jos esine tulee syvemmältä maasta, suosta tai löytöpaikalla on kiinteää muinaisjäännöstä osoittavia merkkejä. Lisäksi on säädetty, että muinaisesineen omistajuus ratkotaan tietyn viranomaismenettelyn mukaisesti.

Metallinetsinnän harrastaminen on yhteisöllistä, monimuotoista ja monenlaisia ihmisiä toisiinsa yhdistävää. Se voi olla esimerkiksi koko perheen harrastus. Yksittäisten tai kaverin kanssa liikkuvien harrastajien lisäksi on alkanut muodostua myös erilaisia porukoita ja järjestäytyneitä yhdistyksiä. Vastuullinen, yhteiskunnan normit, lainsäädännön ja muut ihmiset huomioiva metallinetsinnän harrastaminen onkin monien muiden harrastusten tavoin yksi virkistäytymisen ja vapaa-ajan viettämisen muoto. Se ei tuota haittaa muille ihmiselle tai vaurioita luonnon- tai kulttuuriperintöä.

Kirjallisuutta

Ehrnsten, Frida. 2015. Hukkuuko Museovirasto kolikkoihin? Yleiskatsaus metallinilmaisinlöytöihin 2013–2015.
SKAS 1–2, 2015. Sivut 45–54.

Immonen, Visa & Kinnunen, Joonas. 2014. Metallinilmaisin, harrastajat ja kulttuuriperintö – kärjistyksistä yleiskuvaan.
Julkaisussa Kotiseutu-vuosikirja 2014. Teema: kotiseututyön uudet ja vanhat muodot.

Maaranen, Päivi. 2015. Verkkoyhteisöjä ja luonnossa liikkumista: metallinetsinnän harrastamisesta Suomessa.
Arkeologipäivät 2014, 20–30.

Rajala, Ulla. 2015. Piipparoijat koulun penkille? Yksi kokemus metallinetsijöiden kurssittamisesta.
Muinaistutkija 2/2015, 2-7.

Siltainsuu, Jenni & Wessman, Anna. 2014. Yhteistapahtuma ja esineiden tunnistusta.
Espoon kaupunginmuseon metallinilmaisinyhteistyö vuonna 2014. Muinaistutkija 3/2014, 34–40.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.