Huts and Houses – kuva kivikautisten ihmisten asumisesta tarkentui

Inventoinnit ja maankäytöstä aiheutuvat pelastuskaivaukset, yliopistojen projektit sekä valtion työllisyysohjelman rahoitus 1980- ja 1990-luvulla arkeologisesti mielenkiintoisiin kohteisiin mahdollistivat tiedon kasvun, joka johti myös Huts and Houses -kirjan julkaisuun.

Kirja käsitti toistakymmentä artikkelia maamme asumusjäännöksistä kivikaudelta rautakaudelle sekä katsauksen Viron kivikautisiin asumusjäännöksiin. Teoksen painopiste oli kivikautisissa, osittain maahan kaivetuissa asumuspainanteissa ja niissä säilyneissä rakenteissa. Petro Pesosen kattava johdantoartikkeli esitteli asumuspainanteiden tutkimushistoriaa ja 2000-luvulle tultaessa muodostuvaa kuvaa rakenteiden levinneisyydestä, ajoituksesta ja yksityiskohdista. Yli 600 kohteesta oli tiedossa noin 3500 asumuspainannetta, joiden määrällinen painopiste oli muinaisen Perämeren rannikolla sekä muinais-Saimaan alueella.

Arkeologiassa pitkään vallalla ollut käsitys kivikauden pyöreästä, paalujen varaan pystytetystä ja helposti siirrettävästä pistekotamaisesta asumuksesta perustui Sakari Pälsin ja Julius Ailion 1900-luvun alun tutkimuksiin ja tulkintoihin. Niiden maanpinnalle erottuvat merkit puuttuivat, ja vaikka kevyitä asumuksia oli varmasti käytössä kivikaudella, kaivausten havainnot niistä olivat hyvin tulkinnallisia. Löytöjen talteenoton tarkentuminen 1980- ja 1990-luvulla viittasi asumuksien sijaintiin, mutta säilyneiden rakenteiden puuttuessa niiden yksityiskohdat jäivät epävarmoiksi.

Kuitenkin jo 1910-luvulla oli Ilmari Itkonen tutkinut Inarissa nykyisen Saamelaismuseon alueella pyöreähkön painanteen, jossa ympäröivää maanpintaa alempana oli kivikautinen lattiakerros löytöineen ja liesikiveyksineen. Esihistoriallisia painanteita oli jo aiemmin tutkittu asumuksenpohjina Norjassa ja Venäjän Karjalassa. Kuitenkin vasta 1976 professori C. F. Meinander lyhyessä artikkelissa määritteli kivikautisen asumuspainteen, niin sanotus Madenevan-tyypin kodanpohjan. Se pohjautui Pihtiputaalla jo 1950 tehtyihin havaintoihin, muutamien asuinpaikkojen painannetutkimuksiin Suomessa ja Itä-Karjalassa sekä Meinanderin Helsingin pohjoismaisessa arkeologikonferenssissa 1967 pitämään esitelmään. Asumuspainanteet kuvattiin laakeina, useamman metrin laajuisina ja 20–60 cm maanpintaa syvemmälle ulottuvina painanteina hiekkaisessa maaperässä, joiden kulttuurikerroksen pohja voi ulottua yli metrin syvyyteen. Tutkimukset olivat kuitenkin vähäisiä ja selkeät rakenteelliset yksityiskohdat, kuten liesikiveykset pääosin puuttuivat. Tulenpidon jäljet olivat selkeät ja Venäjän Karjalassa oli havaintoja hirsikehikon jäännöksistä. Ajoitus lähinnä kampakeramiikkaan ja sitä myöhempään kivikauteen oli ilmeinen.

Vuonna 1984 Pieksämäen Naarajärven asumuskaivausten julkaisu hätkähdytti rekonstruktiolla, jossa peräkkäisten painanteiden ja paalunsijojen tulkinta oli kaksi huonetilaa käsittävä rakennus, jonka pinta-ala oli peräti 300 m². Sittemmin Naarajärven talolle on esitetty muita tulkintoja ja Huts and Houses -julkaisun kaivaustuloksiin perustuen kyse lienee erillisistä, selkeästi pienemmistä asumuksista.

Huts and Houses -kirjassa muinaisia asumusjäännöksiä käsiteltiin monipuolisista näkökulmista. Asumusten rakennejäännökset olivat pääosassa käsiteltäessä asumuspainannetutkimuksia Saarijärven Rusanvierrossa ja Puumalan Kärmelahdessa. Molemmissa todettiin poikkeuksellisen hyvin säilyneitä, edellisessä noin 4000, jälkimmäisessä vastaavasti 5000 vuoden ikäisiä puurakenteita, jotka olivat liitettävissä yhteen rakennusvaiheeseen. Niiden perusteella hiekkamaahan kaivetun painanteen reunoille oli kasattu vallit, joita nurkkasalvottu suorakaiteinen, ainakin 2–3 kertainen seinäkehikko on tukenut. Rusanvierron ja Kärmelahden rakennukset olivat alaltaan 50–60 m². Rakennuksen sivuseinät ovat tukeneet tuohipäällysteisiä kattovasoja, jotka katon harjalla rakennuksen keskiakselilla todennäköisesti tukeutuivat kurkihirteen tai -hirsiin. Sen sekä tukirakenteiden paalujen yksityiskohdat ovat epävarmoja ja tulkinnallisia. Puuaineksena on käytetty ainakin kuusta, eristeenä koivuntuohta, ehkä kuusen kaarnaa. Havaittu puuaines on hiiltynyt, mutta onko rakennus palanut jää epävarmaksi: Ainakin Kärmelahdessa hiiltyneiden puurakenteiden päälle asetetut koivutuohet erottuivat hetken tunnistettavina maaperästä paljastuessaan. Hiiltyminen on siis voinut tapahtua maaperässä. Tulisijan paikat olivat selvät, mutta varsinaisia liesikiveyksiä ei ollut. Ainakin osassa rakennuksista on päissä kapeammat katetut kulkuaukot, tulikaapit, mikä myös näkyy painanteiden muodossa. Nykyisin maanpinnalle soikeana erottuva painannemuoto on vuosituhantisen eroosion lopputuote, joka kätkee painanteen valleja selvästi pienemmän suorakaiteisen rakennuksen. On myös painannekohteita, joissa useampikin peräkkäinen huonetila muodostaa rivitalomaisen rakenteen.

Huts and Houses on jäänyt virstanpylvääksi asumuspainanteiden tutkimuksessa. Valitettavasti laajemman lukijakunnan saavuttava suomenkielinen versio on jäänyt puuttumaan. Sittemmin asumuspainanteiden laajempia arkeologisia kaivauksia edellyttävän tutkimuksen mahdollisuudet ovat entisestään heikentyneet. Asumusten rakenteellisissa yksityiskohdissa on edelleen epäselvyyttä, joka vain tulevilla tutkimuksilla on täydennettävissä. Inventointien, tarkastusten ja nykyisten laserkeilausaineistojen myötä painanteiden määrä on kasvanut arviolta kaksinkertaiseksi, 5000–6000 painanteeseen. Suuri joukko painanteita on vaurioitunut 1980-luvulta lähtien Tehometsätalouden seurauksena.

Itsenäisen Suomen satavuotisjuhlan innoittamana on herätettävä tarve maamme olemassaolon Suomi 10 000+ hankkeelle ja asumuspainanteiden arkeologiselle tutkimusohjelmalle. Maassamme poikkeuksellisen runsaana esiintyvien rakenteiden jopa monumentaalinen näyttävyys ja niiden kätkemä kansainvälisesti merkittävä tieteellinen potentiaali tekevät asumuspainanteista tärkeimpiä muinaisjäännöstyyppejämme, joiden tutkimus on sivistysvaltion kansallinen velvoite.