1999Edellinen artikkeli 2000Seuraava artikkeli

Ikuinen marmori

Finlandia-talo 1970-luvun lopulla. Kuva: Teuvo Kanerva, Museovirasto (HK19940104:2825).
Finlandia-talon pintamateriaali on aihe, joka palaa asiantuntijoiden ja suunnittelijoiden lisäksi kansalaisten mieliin ja keskusteluihin parin vuosikymmenen välein. Artikkeli valottaa monumentin näkyvimmän osan, eli valkoisen marmorivaipan korjaushistoriaa.

Toukokuussa 1999 juhlittiin Finlandia-talon julkisivujen korjausten valmistumista yli kymmenen vuoden suunnittelun ja monien käänteiden jälkeen. Rakennusviraston silloinen osastopäällikkö Olavi Tikka on kertonut, että keskustelu oli lievästi sanottuna värikästä ja tunteikasta. Suomessa oli tuolloin noin viisi miljoonaa marmorin asiantuntijaa.

Finlandia-talo, joka valmistui vuonna 1971, lienee kuuluisimpia arkkitehti Alvar Aallon töistä. Rakennus on kuuluisa etenkin julkisivumateriaalistaan. Jo viisi vuotta valmistumisensa jälkeen sen kivilevyjen havaittiin käyristyvän ja 1980-luvulla Helsingin kaupunki varautui budjetissaan levyjen osittaiseen uusimiseen. Asiaa selvitettiin tutkimuksilla ja monia eri kivilaatuja kuten vaaleita graniitteja ja kvartsiliuskeita käytiin läpi. 1989 kaupunginvaltuusto teki ensimmäisen päätöksen peruskorjauksen toteuttamisesta.

Alkuperäinen kivi, Carraran marmori, valikoitui Alvar Aallon innostuksesta antiikin kulttuuriin ja Italiaan. Hän oli käynyt tutustumassa kivilouhoksiin vuonna 1960. Yhtenä perusteluna luonnonkiven käyttämiselle julkisivuissa oli säästö muun muassa huoltomaalauskustannuksissa. Kiven kauneus oli toki myös tärkeä ja työselostuksessa on maininta, että vaaleansiniharmaita marmorille tyypillisiä juonteita saa esiintyä mahdollisimman vähän. Lisäksi julkisivukivinä on käytetty mattahiottua mustaa graniittia Oulaisista ja mustaa sileäksi hiottua dioriittia.

Uudenkarhea Finlandia-talo Carraran marmoreineen. Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto (HK6532:62).

Suojeluesitys

Alvar Aallon leski arkkitehti Elissa Aalto oli tiiviisti mukana Finlandia-talon julkisivumuutosehdotuksissa. Aallon toimisto teki 1990 suunnitelmat kivimateriaalin vaihtamiseksi kotimaiseen granodioriittiin, mutta kaupungin taholta graniittia muistuttavaa syväkivilajia ei pidetty sopivana. Sen katsottiin muuttavan talon ilmettä ja luonnetta liikaa. Uusi lupahakemus tehtiin amerikkalaisella Bethel White graniitilla, mikä valituskierrosten jälkeen hyväksyttiin 1991. Julkisivumateriaalista ja rakennuksen olemuksesta keskusteltiin paljon arkkitehtien ja rakennussuojelujärjestöjen toimesta. Kaupunki päätti kuitenkin toteuttaa korjauksen graniitilla ja ajoittaa sen vuosille 1994–1995 . Tästä huolestuneena Suomen Arkkitehtiliitto, Suomen rakennustaiteen museo, Rakennustaiteen seura ja Alvar Aalto Säätiö tekivät kesäkuussa 1992 Finlandia-talon suojeluesityksen Uudenmaan lääninhallitukselle. Elissa Aalto oli myös tässä vaiheessa muuttanut kantaansa ja piti marmoria ainoana oikeana vaihtoehtona.

Työmaata ja suojeluesitystä valmisteltiin samanaikaisesti, mutta suojelupäätöksen tultua voimaan 1993 kiven valintaan paneuduttiin taas uudella tarmolla. Valtioneuvoston vahvistamassa suojelupäätöksessä julkisivumateriaalin vaihto ennakoitiin todeten: "Rakennuksen julkisivuissa tulee säilyttää alkuperäistä vastaava arkkitehtoninen asu materiaalien, värien ja jäsentelyn osalta." Myös marmorilla pinnoitetut alumiinikennolevyt ja teräsbetonilevyt tutkittiin, mutta lopulta 1997 päädyttiin kuitenkin alkuperäisen kaltaisen marmoriin. Poikkeuksellisen pitkä, sekava ja raskas projekti oli oikeasti siirtymässä työmaavaiheeseen. 

Jotta levyjen käyristymiseltä vältyttäisiin, päädyttiin 1997–1999 remontissa pienentämään laattakokoa 20 %. Työmaa venyi, koska sekä suomalainen urakoitsija että italialainen kivitoimittaja vaihtuivat matkan varrella. Levyjen asennuksessa otettiin huomioon, että ne tullaan vaihtamaan noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua uudelleen.

Finlandia-talon pintaa pian remontin valmistumisen jälkeen vuonna 2003. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto (RHO125626:1).

Entä tänään?

Missä ollaan tänään? Miettimässä rakennuksen julkisivumateriaaleja, kyllä! Helsingin kaupungin Tilakeskus on käynnistänyt Finlandia-talon perusparannuksen hankesuunnittelun. Yhtenä osana hanketta tehdään tutkimusta parhaan mahdollisen julkisivumateriaalin löytämiseksi. Marmorin lisäksi myös muut vaihtoehdot tutkitaan.

Kahdenkymmenen vuoden aikana on ehkä paremmin opittu ymmärtämään luonnonkiven käyttäytymistä, materiaalitutkimus ja -kehitys ovat lisääntyneet ja kokemusta on karttunut muualtakin.

Suojelustaan lähtien, vuodesta 1993, Finlandia-talo on ollut Museoviraston ”vakiasiakas”. Neuvotteluja pidetään tasaisin väliajoin ja lausuntoja on vuosien varrella annettu kymmeniä. Suojelupäätös ei ole jäädyttänyt taloa vuoden 1993 asuun, useita pieniä ja isompiakin muutoksia on vuosien varrelle mahtunut. Kaikki muutokset suunnitellaan huolella ja mahdollisuuksien mukaan jotkut toimenpiteet voivat olla palautettavissa alkuperäiseen asuunsa. Teknisesti välttämättömät uudistukset, kuten hissit, sovitetaan soveltuviin paikkoihin. Suurin muutos talon historian aikana lienee ollut entisen sisääntulosyvennyksen muuttaminen pohjakerroksen itäsivulla sisätiloiksi. Tämä aiheutti jopa suojelumääräysten täydentämisen siltä osin vuonna 2002. Ehdoksi asetettiin muutoksen sopeutuminen rakennuksen muotokieleen.

Finlandia-talon julkisivun käpristyneitä marmorilevyjä vuonna 2010. Kuva: Sirkkaliisa Jetsonen.

Lähteitä:

Finlandia-talon sivusto perusparannuksesta: https://www.finlandiatalo.fi/fi/arkkitehtuuri/perusparannus-2021-2024  

Finlandia-talon rakennushistorian selvitys: https://www.finlandiatalo.fi/sites/default/files/finlandia-talo_rakennushistoriaselvitys.pdf

Helsingin kaupungin sivusto Finlandia-talon perusparannuksesta: https://www.hel.fi/helsinki/fi/asuminen-ja-ymparisto/tontit/tilat/finlandiatalon_perusparannus

Finlandia-taloon jopa 60 miljoonan megaremontti – ei kai taas sitä käpristelevää marmoria? http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/finlandia-taloon-jopa-60-miljoonan-megaremontti-ei-kai-taas-sita-kapristelevaa-marmoria/5753298

Finlandia-talo keväällä 2018. Kuva: Soile Tirilä, Museovirasto.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.