1981Edellinen artikkeli 1983Seuraava artikkeli

Luurankohylkyjä jääkaapissa – Suomenlinnan vedenalainen kulttuuriperintö

Ison Mustasaaren itärannalla nostettiin myös hylkyjen rakenneosia dokumentoitavaksi. Kuva: Harry Alopaeus, Museovirasto, (AKMA200919:95).
Suomenlinnan vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkimuksen juuret ulottuvat 1970-luvulle. Elettiin vedenalaistutkimuksessa nousukautta vaikka ala oli puutteellisesti resursoitu. Museoviraston arkistoon on kertynyt vuosien varrella huomattava aineisto tästä monimuotoisesta maisemasta, joka on täynnä ihmisen toiminnan jälkiä.

Talvinen viima kulkee pitkin Kruunuvuorenselkää, meri on antamassa periksi jääkannelle. Suomenlinnan näkyvä maisema on kuorrutettu valkoisella peitteellä, sokerihuurretut puolustusmuurit, asuinrakennukset ja puistojen vanhat lumivaippaiset puut edustavat ajallista pysyvyyttä. Tämän maailmanperintökohteen rakennettu maisema on poikkeuksellisen muuttumatonta. Melkein yhtä pysyvä on myös vedenalainen kulttuurimaisema, joka on oleellinen osa merilinnoitusta, mutta sen tuntematon puoli.  

Suomenlinnan vedenalaisen kulttuuriperinnön tutkimuksen juuret ulottuvat 1970-luvulle. Museoviraston arkistoon on kertynyt vuosien varrella huomattava aineisto tästä monimuotoisesta maisemasta, joka on täynnä ihmisen toiminnan jälkiä. Varhaisin vedenalainen pelastuskaivaus tehtiin Ison Mustasaaren itärannalla talvisissa olosuhteissa, viimassa ja pakkasessa Suomenlinnan venekerhon rannassa. Alue tunnettiin ruotsalaisajalla nimellä Lilla Varvet eli pieni telakka.

Venekerhon aallonmurtaja rakenteilla, osa hylyn kappaleista ruopattiin rakennustöiden yhteydessä. Kuva Harry Alopaeus, Museovirasto.

Tutkimuksen vuosi oli 1982, ja työn alla olivat aallonmurtajan uudistustyöt. Pieni tiimi merimuseolaisia teki haastavissa olosuhteissa ja kireällä aikataululla vaativaa dokumentointia piirtämällä, mittaamalla ja valokuvaamalla hylkyjä ja hirsiarkkurakenteita. Vedenalaiselle arkeologialle tyypillisesti myös vapaaehtoisia sukeltajia oli valjastettu avuksi kiireelliseen projektiin. Alueelta löytyi neljän puulaivan jäänteet. Museoviraston silloinen työmestari Harry Alopaeus piirsi yleiskartan hylyistä ja niiden päälle rakennetusta hirsiarkkurakenteesta. Tärkeimpiä rakenneosia nostettiin maalle tarkempaan dokumentointiin, sillä hylyt jäivät maatäytössä rakenteilla olleen aallonmurtajan alle. 

Tuolloin hylynkappaleet kuvattiin Hylkysaaressa, ja ne jäivät odottamaan tietoa tulevaisuudesta. Valokuvat ja piirustukset jäivät ilman lopullista arkistointia, tutkimusraportin laatiminen unohtui muiden kiireiden jalkoihin. Elettiin vedenalaistutkimuksessa nousukautta, ja erilaisia hylkyjä Itämeressä ja sisävesillä riitti tutkittavaksi. Henkilökunta oli sitoutunutta, mutta ala oli puutteellisesti resursoitu.  

Nämä kyseiset hylkyjen rakenneosat näkivät monta talvea taivasalla, niiden ympärille rupesi kasvamaan rantalepikkoa. Merimuseossa vaihtui henkilökuntaa, ja muistitieto näiden kappaleiden alkuperäistä ehti jo hävitä. Hylkysaaren vallanneet valkoposkihanhet tapasivat myös pesiä hylyn palasten vieressä. Tässä tilanteessa hylyn osiin kiinnitettiin uudestaan huomiota vuonna 2007, sillä Suomenlinnassa käynnistyi koko alueen kattava vedenalaisinventointi. Elettiin meriarkeologisten kenttätutkimusten uutta nousukautta.  

Niinpä vuosina 2007–2010 Suomenlinnan 80 hehtaarin vesialueella tehtiin inventointi silloisen Meriarkeologian yksikön toimesta. Samaan aikaan valmisteltiin Merimuseon muuttoa Helsingin Hylkysaaresta Kotkaan, ja myös ulkoalueelle varastoidut hylynkappaleet tulivat tarkasteltaviksi.  

Aallonmurtajan hylyt paljastuivat Saaristolaivaston alkuperäisiksi aluksiksi, joita Ehrensvärd toi mukanaan Stralsundista. Kyse oli kaljuuteista Prinz Wilhelm, Prinz von Preussen, Alte Treu ja Ancklam, jotka olivat sotaväen tarpeisiin valjastettuja vanhoja kauppa-aluksia. Suomenlinnan jääkaappimaisissa olosuhteissa säilyneet luurankohylyt pystyttiin näin identifioimaan ensimmäistä kertaa.

Suomenlinna-museossa esiteltiin vedenalaista kulttuurimaisemaa uudella sovelluksella vuonna 2011. Kuva: Minna Koivikko, Museovirasto.

Hylkyjen osat olivat jonkin aikaa esillä Suomenlinna-museossa pidetyssä näyttelyssä ”Näkin kengissä, Suomenlinnan vedenalainen kulttuurimaisema”. Näyttely esitteli inventoinnin tuloksia. Erityisesti näyttelyä varten laaditun ohjelman avulla saatettiin ensimmäistä kertaa katsella ja liikkua vedenalaisessa maisemassa kolmiulotteisesti. Siinä yhdistyivät monikeilainluotaamalla visualisoitu vedenalainen topografia maanpäälliseen laserkeilausaineistoon. Meriarkeologia oli ottanut valtavan loikkauksen merikartalla esitetyistä pistemäisestä hylyn sijaintitiedosta kolmiulotteiseen esittelyyn. Sama inventointiaineisto on toiminut tutkimusmateriaalina Suomen ensimmäiselle meriarkeologian väitöskirjalle, joka valmistui Suomen 100-vuoden juhlavuoden aikana.

Hylkysaareen varastoiduista hylynkappaleista sahattiin ajoitusnäytteet joiden avulla hylkyjen alkuperä vahvistettiin. Kuva: Minna Koivikko, Museovirasto.

Lähdekirjallisuus:

Grönhagen, Juhani 1982: Maritime Museum of Finland. Short Notes 1982 Annual report Helsinki.  

Koivikko, Minna 2017: Recycling Ships, Maritime Archaeology of the UNESCO World Heritage Site, Suomenlinna. Publications of Finnish Maritime Archaeology Society Vol 1. ISBN 978-952-68768-0-1.

Leino, Minna 2013: Recycling Shipwrecks. Interpreting shipwrecks, maritime archaeological approaches. Edited by Jonathan Adams & Johan Rönnby. Södertörn Academic Studies 56, Southhampton Archaeology Monograph New Series No.4. Highfield Press, Southampton. p. 25–36.  

Leino, Minna 2012b: Viapori, Rakenteita rantaviivassa meriarkeologin silmin. Viapori, Sveaborg, Linnoitus lähiseutu ja maailma, Fästning och omvärld. Eds. Sophie Holm & Magdalena af Hällström. Ehrensvärd-seura ry, Samfundet Ehrensvärd rf. Helsingfors 2012.

 

Arkistomateriaali:  

Alopaeus, H 1982: Alkuperäiset piirustukset ja valokuvat Suomenlinnan venekerhon aallonmurtajan hylyistä. Museoviraston arkisto.  

Hacklín, Jari 1990: Raportti Suomenlinnan sukelluksista 1990. Varvilahden pohjoisranta ja suun edusta, Länsimustan pohjoisranta, Särkänsalmen väyläeste. http://kulttuuriymparisto.nba....

Hacklín, Jari 1989: Raportti Suomenlinnan sukelluksista talvella 1988–1989. Pikku- ja Länsi-Mustan välinen salmi, Pikku-Mustan ja Ison Mustasaaren pohjoisrannat, Länsi-Mustan ja Susisaaren välinen salmi, Kustaanmiekan eteläkärki. http://kulttuuriymparisto.nba....

Hacklín, Jari 1988: Kuninkaanportin edusta, Varvilahden ja Länsi-Mustasaaren lounaisrannat, Ison Mustasaaren pohjoisranta. VA-raportit/Helsinki. http://kulttuuriymparisto.nba....

Leino, Minna 2012a: Suomenlinnan alueen arkeologinen vedenalaisinventointi 2007–2010. Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.