1980Edellinen artikkeli 1982Seuraava artikkeli

Neuvotteluin, neuvoin ja asenteita muokkaamalla – Museopoliittinen ohjelma 1981

Samana vuonna kun ensimmäinen museopoliittinen ohjelma valmistui, avattiin myös Museoviraston alaisen Suomen Merimuseon ensimmäinen pysyvä näyttely Hylkysaaressa Helsingissä, vanhassa luotsikasarmissa, jonka Merenkulkulaitos tarjosi vuonna 1964 merimuseorakennukseksi. Vuonna 2007 Suomen merimuseo muutti uusiin toimitiloihin Kotkaan Merikeskus Vellamoon. Museoviraston tutkimusosaston johtaja Torsten Edgren kättelee ministeri Kalevi Kivistöä. Kuva: Timo Syrjänen, Suomen merimuseo (SMK90047:5), CC BY 4.0.
Suomen ensimmäinen museopoliittinen ohjelma valmistui vuonna 1981 Museoviraston työryhmän valmistelemana. Työryhmän tehtävänä oli ”selvittää koko laajuudessaan museoalan lähivuosien tavoitteet sekä tehdä ehdotukset näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ja museolaitoksen toimintaedellytysten kehittämiseksi.” Seuraavat museopoliittiset ohjelmat valmistuivat 1999 ja viimeisin keväällä 2017. Erilaiset selvitykset ja museopoliittiset puheenvuorot ovat olleet perinteisesti arviointien paikkoja, keskustelunavauksia ja yhteisen suunnan näyttäjiä. Kuinka paljon museoala on muuttunut 36 vuodessa ja ovatko jotkut haasteet pysyneet samoina?

Keskustelua museotyön tavoitteista ja museolaitoksen tehtävistä oli Suomessa käyty koko 1960- ja 1970-lukujen ajan. Keskustelu alkoi tiivistyä valtakunnalliseksi ohjelmaksi, kun Opetusministeriö pyysi vuonna 1977 museoasian neuvottelukunnalta[1] alustavan suunnitelman museopoliittisen ohjelman toteuttamisesta ja sisällöstä. Ohjelman laatimista pidettiin tärkeänä museolaitoksen kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta. Museoasiain neuvottelukunta kuitenkin totesi, että päävastuu ohjelman laatimisesta olisi Museovirastolla, neuvottelukunnan toimiessa konsultoivana, kritisoivana ja koordinoivana tahona.

Syyskuussa 1978 Museoviraston ylijohtaja asetti kuusihenkisen työryhmän valmistelemaan ohjelmaa. Työryhmän jäseninä toimivat museovirastolaiset Aarne Kopisto, Anna-Liisa Hirviluoto, Pekka Kärki, Martti Linkola, Osmo Vuoristo ja Ritva Tuomi (myöh. Wäre). Myöhemmin kokoonpanoon lisättiin myös Museoasiain neuvottelukunnan edustajana Jouko Heinonen. Seuraavana vuonna työryhmään pyydettiin museoasian neuvottelukunnan edustaja. Työryhmä kokoontui 48 kertaa ja tuloksena syntyi ytimekkäästi nimetty Museopoliittinen ohjelma keväällä 1981.  

Ohjelmassa kuvattiin senhetkinen museokenttä, määriteltiin museotoimen yleisiä tavoitteita ja käsiteltiin omina kokonaisuuksinaan museoiden toiminta, hallinto ja talous, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö sekä koulutus. Museoiden toiminta -kappale jakautuu seuraaviin tehtäviin: tallennus, konservointi ja säilytys, tutkimus, näyttely- ja opetustoiminta ja suojelutehtävät. Jokaisen kokonaisuuden alle koottiin siihen liittyviä keskeisiä näkökohtia ja tavoitteita. Ohjelma painottui kulttuurihistoriallisiin museoihin, joten sitä seurasivat museoasian neuvottelukunnan laatimat taidemuseopoliittinen ohjelma ja luonnontieteellisten museoiden museopoliittinen ohjelma vuonna 1984.

Suomen merimuseon avajaiset. Etualalla j/m Tarmo, takana merimuseon päärakennus. Kuva: Timo Syrjänen, Suomen merimuseo (SMK90047:1), CC BY 4.0.

Vuoden 1981 museopoliittisen ohjelman taustalla vaikuttivat vahvasti museotoimen aluehallintokomitean mietintö vuodelta 1973 ja aluemuseokokeilu sekä työskentely museoiden valtionosuusjärjestelmän aikaansaamiseksi. Ensimmäinen lakiehdotus museoiden valtionosuuksista ja -avustuksista[2] valmistui samana vuonna museopoliittisen ohjelman kanssa. Niinpä museopoliittisessa ohjelmassa painotettiin museoiden valtionapulain säätämistä kiireellisenä tavoitteena sekä maakunta- ja aluetaidemuseoiden nimeämistä suunnitelmien mukaisesti. Ohjelmassa esitettiin myös valtakunnallisten keskusmuseoiden muodostamista[3] ja valtakunnallisten erikoismuseoiden nimeämisen aloittamista[4]. 

Vuoden 1981 museopoliittinen ohjelmassa kuvaillaan varsin perusteellisesti suomalaisen museokentän ominaispiirteitä ja rakennetta, osittain varmasti korvaten vastaavien lähteiden puutetta siihen mennessä. Ohjelma tunnistaa museokentän vahvan kehittymisen (muun muassa museoammatillisen henkilökunnan määrä oli kääntynyt voimakkaaseen nousuun), mutta samalla puutteita, joihin ohjelma halusi puuttua: tehtävien lähes hallitsematon monipuolistuminen, vaillinainen keskustelu museotyön päämääristä ja keinoista, lähimenneisyyden tallentamisen ja kartuttamisen tarpeet, yleisötyön keinot ja tutkimuksen teon hankaluuden.

Vuonna 1981 valmistunut museopoliittinen ohjelma oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Alkuvuodesta 2017 valmistui järjestyksessä kolmas työryhmän ehdotus museopoliittiseksi ohjelmaksi. Kuva: Pirjo Hamari, Museovirasto CC BY 4.0.

Ohjelma asetti museotyön tavoitteiksi vankasti ja sen aikaisten ICOM:in sääntöjen mukaan kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelun, tutkimisen ja julkistamisen. Toisaalta ohjelma laajentaa näkökulmaansa erityisesti yleisötyön osalta ja toteaa, että museotyön tulisi tähdätä …kiinnostuksen, kysymysten ja vastuun herättämiseen inhimillistä elämää ja kulttuuria kohtaan, yksilön persoonallisuuden, älyn ja tunteen kasvattamiseen ja elämän rikastuttamiseen sekä näin myös yhteiskunnan kehittämiseen…. (Ohjelma 1981: 20). Vaikka ohjelmassa on ajan hengen mukaisesti vahva tallennus- ja kokoelmapainotus varsin yksityiskohtaisine suosituksineen, ja vaikka yleisötyön osuus jää nykykäsityksen mukaan varsin aikuisväestö- ja opetuspainotteiseksi (…museokäynnit kuuluvat aikuisväestön vapaa-aikaan…, s. 64), ohjelmassa voi silti aistia museokentän lisääntyvää avautumista kohti yhteiskunnallista vaikuttavuutta, tavoite joka vuoden 2017 työryhmän esityksessä museopoliittiseksi ohjelmaksi on keskiössä.

Kuvassa Museoviraston ylijohtaja C.J. Gardberg (vas.), ministeri Kalevi Kivistö ja merihistorian toimiston päällikkö Risto Halme. Kuva: Timo Syrjänen, Suomen merimuseo (SMK90047:22), CC BY 4.0.

Viitteet:

[1] Opetusministeriön asettama museoasiain neuvottelukunta toimi vuosina 1974–1993. Neuvottelukuntaan kuului museoalan edustajia ja sen tehtävänä oli toimia asiantuntijaelimenä maan museolaitosta yleisesti koskevissa asioissa ja antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita opetusministeriölle ja Museovirastolle.

[2] Laki tuli useiden muutosvaiheiden jälkeen voimaan vasta 1989.

[3] Luonnontieteellinen keskusmuseo aloitti toimintansa 1989, laki Valtion taidemuseosta 1990, asetus Museovirastosta 1992 (”Suomen kansallismuseo toimii kulttuurihistorian keskusmuseona”).

[4] Ensimmäiset viisi valtakunnallista erikoismuseota nimettiin 1993.  

Lähteet:

Museopoliittinen ohjelma. Museovirasto 1981.  

Museo 2000 – museopoliittinen ohjelma. Komiteanmietintö 31:1999. Opetusministeriö.

Ehdotus museopoliittiseksi ohjelmaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:9.

Vilkuna, Janne 2010. Suomen museoalan organisoituminen 1945–2009. Kirjassa: Pettersson & Kinanen (toim.), Suomen museohistoria. SKS 2010.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.