1996Edellinen artikkeli 1997Seuraava artikkeli

Pilkahduksia kivikautisen kalastajayhteisön elämään 5000 vuotta sitten

Kuva 1. Kivikautista puukerrosta paljastettuna turve- ja tulvahiekkakerrosten alta Purkajasuon luoteisosassa. Kuva: Hans-Peter Schulz 1996, Museovirasto (D39149).
Hyvin säilyneen kivikautisen kalastuspaikan löytyminen Oulun Yli-Iistä, Pohjois-Pohjanmaalta, hämmästytti arkeologeja ja suurta yleisöä laajuudellaan ja harvinaisella löytöaineistollaan pari vuosikymmentä sitten. Joitain esineitä oli saatu talteen nykyisen suopellon ojituksessa jo 1950-luvulla, mutta kohteen huomattava ikä ja tieteellinen merkitys ymmärrettiin laajemmin vasta vuonna 1996 käynnistyneiden monivuotisten kosteikkoarkeologisten kaivausten myötä.

Museoviraston ja Oulun yliopiston kaivauksissa vuosina 1996–1999 ja 2004 kaivettiin esiin ja dokumentoitiin yli 2600 kivikautista puulöytöä, jotka löytyivät nykyisen suopellon uumenista yhteensä yli 13 hehtaarin alueelta. Kaikki puulöydöt makasivat muinaisessa merenpohjassa laajoina kerrostumina lähes parin metrin paksuisten tulva- ja turvekerrosten peittäminä (Kuva 1). Kivikautisen puumateriaalin poikkeuksellinen säilyminen oli seurausta useasta onnekkaasta sattumasta: alueen suotuisasta topografiasta, nopeasta tulvasta, hapettomasta ja kosteasta ympäristöstä sekä ennen kaikkea tarkkasilmäisestä maanomistajasta, Helmeri Jussilasta, joka tarkasteli maatilansa ympäristöä ja raportoi sinnikkäästi havainnoistaan Museovirastolle.

Kivikautista jokisuukalastusta

Perusteellinen analyysi Purkajasuon yli 5000 vuotta vanhasta puuaineistosta valmistui vasta vuonna 2012, jonka perusteella valtaosa (71 %) talteen saaduista puulöydöistä on ihmisen työstämiä (Kuva 2). Runsaimpana esineryhmänä ovat mäntypuiset liisteet (50 %), jotka ovat kuuluneet tuohipunoksilla yhteen sidottuihin, muinaiseen merenpohjaan paaluilla ankkuroituihin kiinteisiin kalastusrakenteisiin. Alueelta löytyi myös 26 osin ehjää liisteritilää, joista kookkaimmat olivat lähes parimetrisiä, taidokkaasti yhteen punottuja rakennelmia (Kuva 3).

Lisäksi talteen saatiin satoja kivityökaluilla teroitettuja paaluja, verkonkohoja, atraimen, reenjalaksen ja veneen osat sekä useita vielä tunnistamattomia puuesinemuotoja kivikaudelta. Mielenkiintoisia pilkahduksia kalastajayhteisön elämästä tarjosivat lisäksi hiiltyneet polttopuut sekä puinen halsteri, jotka olivat päätyneet matalaan rantaveteen ilmeisesti läheisiltä kivikautisilta asuinpaikoilta.

Kuva 2. Kivityökalulla lovettu paalu (P 1302) löytyi puunipusta tulvahiekan ja muinaisen merenpohjan rajapinnalta. Kuva: Hans-Peter Schulz 1996, Museovirasto (D35300).

Suurin osa Purkajasuon puuaineistosta viittaa etnografisissa lähteissä kuvailtuun patokalastukseen kiinteillä puisilla kalanpyydyksillä, joita pystytettiin Iijoen suulla sijainneeseen matalaan merenlahteen noin 3000 eaa. Puiden vuosilustoihin perustuvien dendrokronologisten ajoitusten perusteella kalastusvälineitä valmistettiin vain 19 vuoden aikana ennen alueen peittymistä tulvahiekkaan. Jokisuun kivikautinen kalastajaidylli päättyi nimittäin kohtalokkaasti, kun voimakas myrsky kuritti Pohjanlahden rantoja, kaatoi Purkajasuon puiset kalastusrakenteet ja peitti alueen nopeasti alleen paksuilla tulvahiekkakerrostumilla.

Kuva 3. Kivikautista liisteritilää (P 1042) nostetaan metallikehikon avulla ja siirretään kuljetuslaatikkoon. Kuvassa (vas.) Hans-Peter Schulz Museovirastosta ja Timo Ylimaunu Oulun yliopistosta. Kuva: Satu Koivisto 1996, Museovirasto (D35285).

Ainutlaatuista tutkimusaineistoa – katoavaa kulttuuriperintöä

Purkajasuo on tarjonnut meille arkeologeille ainutlaatuista tutkimusmateriaalia kivikautisten kalastusmenetelmien, jokisuun elinkeinojen ja ympäristön hyödyntämisen selvittämiseksi. Koska puu- ja muut orgaaniset materiaalit eivät säily tavallisilla ”kuivan maan” arkeologisilla kohteilla Suomessa kuin poikkeustapauksissa, Purkajasuon hyvin säilyneen aineiston avulla on kyetty tekemään hyvinkin yksityiskohtaisia päätelmiä kivikautisen kalastajayhteisön elämästä, teknologisesta tasosta ja materiaalisesta kulttuurista.

Kohdetta on tutkittu kaivauksin kuitenkin vain murto-osa. Puulöytöjä sisältävä alue saattaa olla huomattavasti laajempi, kuin tällä hetkellä oletetaan. Lisäksi kohde on kiihtyvällä vauhdilla tuhoutumassa. Vaikka suopelto ei ole enää viljelyksessä, sen pelto-ojat johtavat edelleen vettä ja laskevat pohjaveden pintaa progressiivisesti. Pintakerrosten kuivuminen taas lisää hapen määrää ja mahdollistaa hajottajayhteisöjen toiminnan, jotka yhdessä tuhoavat hiljalleen arkeologisia kerrostumia. Jo muutaman vuosikymmenen kuluttua huomattava osa Purkajasuon kohteesta on lopullisesti tuhoutunut ja tutkimuksen ulottumattomissa.

Vastaavia kohteita on varmasti säilynyt muuallakin Suomessa, mutta oleellinen kysymys on – kuinka kauan? Lisääntyvä turvemaiden ojitus ja maankäyttö ovat keskeisiä tekijöitä, miksi kosteikkoarkeologinen tutkimus on ajankohtaista (Koivisto 2017). Siksi tämän hitaasti, mutta vääjäämättä tuhoutuvan arkeologisen resurssin pelastaminen ja saaminen tutkimuksen piiriin edellyttää meiltä nyt aktiivisia toimia.

Lähteitä:

Koivisto, Satu 2012. Subneolithic fishery in the Iijoki River estuary, Northern Ostrobothnia, Finland. Journal of Wetland Archaeology 12: 22–47.

Koivisto, S. 2017. Archaeology of Finnish wetlands: With special reference to studies of Stone Age stationary wooden fishing structures. Helsinki: University of Helsinki. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/219417

Koivisto, Satu & Nurminen, Katariina 2015. Go with the flow: Stationary wooden fishing structures and the significance of estuary fishing in Subneolithic Finland. Fennoscandia archaeologica XXXII (2015): 55–77.

Koivunen, Pentti 2006. Meripihkalöytöjä – suosta vai rantavedestä? In: V.-P. Herva and J. Ikäheimo (eds.) Klassinen tapaus. Dosentti Eero Jarva 60 vuotta: 141–151. Oulu: Oulun yliopisto.

Núñez, Milton 1995. Recent wetland finds from Yli-Ii, Northern Finland. NewsWarp 18: 29–31. The Newsletter of the Wetland Archaeology Research Project, November 1995.

Schulz, Hans-Peter 1998. Yli-Ii Purkajasuo. In: H. Ranta, P. Hamari & P. Maaranen (eds.) Arkeologia Suomessa 1998: Arkeologia Suomessa 1995–1996: 158–160. Helsinki: Museovirasto.

Zetterberg, Pentti & Kinnunen, Tiina 2009. Yli-Iin Purkajasuon puulöytöjen dendrokronologinen tutkimus. Muinaistutkija 1: 11–21.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.