Ryhmäkylien hajoaminen

Seuraava sysäys seurasi vuonna 1918. Tuolloin Erixon kirjoittikin ryhmäkylien hajoamisen tiimoilta museon Fataburen-vuosikirjaan perinpohjaiseen tutkimukseen tähtäävän ohjelmajulistuksen. Se pantiin positiivisesti nyökytellen merkille meikäläisissäkin tiedemiespiireissä. Varsinaisen pontimen työhön ryhtymiseen antoi vuonna 1923 julkistettu Folkminneskommittén mietintö, jossa tuotiin voimakkaasti esille yhteiskunnan velvollisuus kerätä kaikkinaista aiempien aikojen kulttuuria valaisevaa aineistoa.

Paikalla kävivät muiden muassa kielimies Kai Donner, musiikkitieteilijä Ilmari Hannikainen, kielitieteilijä Toivo Kaukoranta, tekstiilitutkija Tyyni Vahter. Siihen kuului museovirkamiesten ohella opiskelijoita (mm. Kustaa Vilkuna) ja tutkijoita puolen toistakymmentä.

Kenttätutkimustilanteessa aineellisen ja henkisen elämän osa-alueet oli jaettu erillisiksi tutkimusteemoiksi kullekin osanottajalle. Varttuneista tutkijoista esimerkiksi U.T. Sirelius tutki rakennuksia ja pihamuotoja. Apunaan hänellä oli piirtämiseen keskittynyt arkkitehtiopiskelija, sillä noihin aikoihin tämän alan koulutukseen kuului jonkin tärkeän kotimaisen rakennusteoksen tai sen osan mittaaminen ja piirtäminen. Linnojen ja kirkkojen ohella kohteiksi kelpasivat puukaupunkien lisäksi talonpoikaisrakennukset. Kansallismuseossa työskentelevä tohtori Albert Hämäläinen otti aiheekseen parannustavat, taiat, uskomukset ja tavat juhlapäivineen, kun taas tohtori Tyyni Vahterin kiinnostus kohdistui tekstiileihin. Ylioppilas Elma Mikkola-Leskinen paneutui ruokatalouteen, E. A. Virtanen tarkasteli kyläjärjestystä ja oikeustapoja sekä Kustaa Vilkuna maanviljelystä ja karjanhoitoa. Näissä osuuksissa on havaittavissa Gunnar Suolahden kulttuurihistoriallisen koulukunnan vaikutusta. Eino Leskisen osalle lankesi metsästys ja kalastus, V. Rikkosen osalle tuli miesten tekniikka sekä kulku- ja kuljetusneuvot yhdessä Sireliuksen kanssa, kun taas vesikulkuneuvot lankesivat T. I. Itkosen osalle. Taiteilija Ilmari Hannikainen tutki kansansävelmiä. Huomiota kiinnitettiin myös leikkeihin ja voimailuun, ja tehtiin jopa havaintoja kielellisistä seikoista. Julkaisuista jätettiin pois Astrid Reposen ja Maija Juvaksen syntymää, naimatapoja ja uskomuksia koskeva osio sekä niin ikään sadut, runot ja itkuvirret sekä sävelmät ja kielitieteellinen aineisto. Ne taltioitiin retken taustaorganisaatioiden arkistoihin.