1948Edellinen artikkeli 1952Seuraava artikkeli

Salo, Halikko, Rikala

Rikalanmäen kalmisto on talviasussa. Puoliavoin maisematila antaa rauhallisen ja levollisen ilmeen muinaisjäännösalueelle. Kuva: Satu Mikkonen-Hirvonen, Museovirasto.
Suomen yksi tunnetuimmista rautakauden kalmistoista sijaitsee Halikonjoen länsipuolella Rikalanmäellä. Mäki erottuu hyvin maamerkkinä avoimessa viljelymaisemassa. Rikalanmäki ja sen vieressä sijaitseva Rikalan linnavuori muodostavat yhdessä valtakunnallisesti arvokkaan maisemakokonaisuuden Halikonjokilaaksossa.

Kesäkuussa vuonna 1950 Muinaistieteelliseen toimikuntaan (nyk. Museovirasto) tuli Halikosta yhteydenotto, joka koski Rikalanmäellä uudisrakentamisen yhteydessä esiin tulleita miekkalöytöjä. Vielä ilmoituspäivän päivän iltana arkeologi Jorma Leppäaho matkusti Halikkoon ja Rikalaan. Leppäaho totesi tuolloin, että navetan rakennustöissä oli löytynyt ristiretkiajalle ajoittuva ajoittuva suurkalmisto, runsaine ja monipuolisine löytöineen.  

1000-1100-luvulle ajoittuvan kalmiston arkeologiset kaivaukset alkoivat Leppäahon johdolla vielä samana kesänä. Tutkimuksia jatkettiin vielä vuosina 1951 ja 1953. Kaivauksissa tutkittiin yhteensä noin 50 ruumishautausta, joista useimmat olivat tehty lounais-koillissuuntaan. Vainajat oli haudattu polttamatta maahan kaivettuun kuoppaan. 19 haudassa oli jälkiä joko laudoista tehdystä tai puusta koverretusta arkusta. Joissakin arkuissa tai hautakuopissa oli käytetty turkista tai sammalta pehmikkeenä. Joskus vainajat oli peitetty villavaatteella tai tuohella.  

Vainajat olivat saaneet mukaansa tuonpuoleista elämää varten runsaat hauta-antimet: jokapäiväisiä tarve- ja työkaluja, koruja ja aseita. Naisten korut liittyvät pääsääntöisesti pukuihin. Kalmiston arvokkaimpia löytöjä ovat aseet, joista suurin osa on taisteluun tarkoitettuja raskaita koristelemattomia miekkoja. Aseista kuuluisin on miekka, jonka säilään on taottu hopealangalla nimi Gicelin, joka lienee miekan valmistaneen keskieurooppalaisen seppämestarin signeeraus. Miekkojen lisäksi asehaudoista löytyi kolme leveäteräistä kirvestä eli tapparaa ja kahdeksan keihäänkärkeä.

Tietoisuus siitä, että samoilla mäillä, pelloilla ja jokilaaksoissa on asuttu ja muokattu maata jo tuhansia vuosia sitten, liittää meidät osaksi menneiden sukupolvien ketjua. Kuva: Satu Mikkonen-Hirvonen, Museovirasto.

Rikalanmäen haudat kuvastavat yhteisönsä vaurautta, joka lienee koskenut vain osaa Rikalan väestöstä. Rikalan haudoista 40 sisälsi hauta-antimia ja viisi hautaa oli aivan löydöttömiä. Hautausten esineettömyyden on usein katsottu kertovan kristinuskon omaksumisesta rautakauden lopulla. Kalmistoa ei ole tutkittu kokonaisuudessaan. Halikon Museo- ja Kotiseutuyhdistys ja tuntematon yksityishenkilö tukivat myös rahallisesti kaivausten toteuttamista.  

Rikalamäen muinaisjäännösalue lähiympäristöineen katsottiin tutkimusten päätyttyä niin merkittäväksi, että alue lunastettiin yksityiseltä maanomistajalta kunnalle ja seurakunnalle. Tänä päivänä muinaisjäännösalueet lähiympäristöineen ovat Salon kaupungin ja valtion omistuksessa. Tutkimukset herättivät kiinnostusta laajalti ja kaivauksista kirjoitettiin useissa lehdissä ja kaivauksilla kävi paljon vierailijoita.    

Ruumiskalmiston lisäksi Rikalanmäeltä tunnetaan merovingiajalle (n. 550–800 jKr.) ajoittuva polttokenttäkalmisto. Alueelta tunnetaan myös jälkiä ja merkkejä rautakautta varhaisemmasta ihmisen toiminnasta. Rikalan muinaisuuteen voi tutustua mäellä ja linnavuorella kulkevalla muinaispolulla, jonka varrella on useita opastauluja.

Lähteet

http://www.muinaispolut.fi/pol...

Hirviluoto, Anna-Liisa 1992: Esihistoriallisen ajan Halikko. Halikon historia I. Jyväskylä.  

Mäntylä, Sari (toim.) 2006: Miekka – Menneisyys – Maisema. Halikon kunnan kulttuuritoimi. Somero.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.