1941Edellinen artikkeli 1948Seuraava artikkeli

Suomalaisten arkeologien kaivaukset Aunuksessa kesällä 1943

Vitelen Pirdoilan hautakummut eli kurgaanit ennen kaivausta. Etualalla hautakumpu II; kumpu I on aivan sen takana. Hiekasta kasatut kummut olivat noin metrin korkuisia ja erottuivat hyvin maisemassa. Hautaukset löytyivät kumpujen pohjalta niiden keskiosasta. Kuva Ella Kivikoski 1943 Museovirasto.
Vitele 23.6.43: Lähetämme juhannusterveiset täältä vanhan rajan takaa. Olemme etsineet hautakumpuja ja kaivaneet pari löytämäämme: ruumishautoja 1000-luvulta ja niiltä main. Parin päivän perästä olemme valmiit ja lähdemme sitten Aunuksen ja Äänislinnan kautta kotiinpäin. Kaunista ja kuumaa on ollut koko ajan; […] Erinomainen maa tämä on.

Näin kirjoitti arkeologi Ella Kivikoski postikortissa, joka oli osoitettu professori Aarne Äyräpäälle Kansallismuseoon. Kortin lähetyspaikka oli Vitele, asutuskeskus Laatokan itärannikolla, suomalaisten jatkosodassa miehittämällä alueella Aunuksessa. Elettiin asemasodan rauhallisinta kesää. 

Suomalaiset joukot pitivät jo toista vuotta hallussaan Itä-Karjalaa, ja Petroskoi oli nimetty Äänislinnaksi. Opetusministeriön asettama Valtion Tieteellinen Itä-Karjalan toimikunta hallinnoi alueen tutkimustoimintaa yhteistyössä Itä-Karjalan sotilashallinnon kanssa. Alueelle lähetettiin eri tieteenaloja edustavia retkikuntia, joiden tavoitteena oli etsiä todisteita Itä-Karjalan ja Suomen samankaltaisuudesta. Myös muinaistutkimus sai poliittisen toimeksiannon: sen tuli osoittaa Itä-Karjalan ja Suomen väliset ikivanhat yhteydet ja lähisukukansojen yhteisen menneisyyden kautta Suur-Suomen luonnonmukaiset rajat.

Kaivaukset Vitelen Pirdoilan viikinkiaikaisessa hautakummussa (nro II). Vainajat oli haudattu salvoskehikoiden sisäpuolelle. Etualalta sotamies Erkki Viljamaa, Aleksei Saharov, Heikki Tetsiev ja Annikki Nisula. Kuva: Ella Kivikoski 1943 Museovirasto.

Neuvostopolitiikan vuoksi pitkään suljettuna ollut Itä-Karjala oli arkeologeille eräänlainen ”luvattu maa”, joka nyt avautui suomalaisille tutkijoille vuosikymmenien tauon jälkeen. Arkeologisten retkikuntien takana olivat Suomen Muinaismuistoyhdistys ja Muinaistieteellinen toimikunta, mutta varat saatiin Suomen Kulttuurirahastolta.  

Tutkimuksia kaavailtiin jo kesäksi 1942, mutta arkeologiset retkikunnat joutuivat odottamaan vielä vuoden. Kesäkuussa 1943 Itä-Karjalaan lähti dosentti ja Muinaistieteellisen toimikunnan amanuenssi Ella Kivikoski. Hänen avustajansa oli lotta Annikki Nisula, nuori kansatieteen maisteri, joka oli opiskellut myös arkeologiaa. Toisen retkikunnan vuoro oli heinäkuussa. Sitä johti professori Aarne Äyräpää, ja hänen assistenttinaan toimi arkeologi, alikersantti Ville Luho, joka oli vapautettu sotapalveluksesta kaivausten ajaksi. Äyräpään mukana oli muutamia päiviä myös taiteilija Oiva Helenius. Molemmilla ryhmillä oli työvoimana sotamiehiä, ja Kivikoski sai avuksi myös kaksi paikallista asukasta.

Rautainen tappara Vitelen Pirdoilan hautakummun (nro I) haudasta 4. Kuva Museovirasto.

Kivikosken tavoitteena oli tutkia viikinkiaikaisia hautakumpuja, ns. kurgaaneja. Venäläisestä kirjallisuudesta tiedettiin, että arkeologinen retkikunta oli professori V. I. Ravdonikasin johdolla kartoittanut vuonna 1929 hautakumpuja Vitelen ja Tuuloksen jokialueilla. Tuolloin oli löydetty ja tutkittu useita kurgaaneja. Pitkien etsiskelyjen jälkeen Kivikoski ja Nisula löysivät kaksi koskematonta hautakumpua Vitelen Pirdoilan kylästä. Suomalaiskaivaus oli menestys: kummuista löytyi yhdeksän hautausta, ja vainajat lepäsivät hirsikehikkojen sisällä. Esineistö oli loisteliasta: pronssi- ja hopeakoruja, vaakoja ja punnuksia, nahkakukkaroita, aseita ja työvälineitä. Haudat ajoittuivat 1000-luvulle eli viikinkiajan lopulle.  

Äyräpään tarkoitus oli puolestaan tutkia Aunuksen kivi- ja varhaismetallikautisia asuinpaikkoja sekä vesistöhistoriaa mittaamalla muinaisrantojen korkeuksia. Venäläisen arkeologi A. Ja. Brjusovin tuore kirja Karjalan kivikauden löydöistä antoi Äyräpäälle hyvät pohjatiedot. Äyräpään retkikunta teki tutkimuksia Petroskoin lähellä Solomannissa, muun muassa kuuluisalla Tomitsan asuinpaikalla, Ääniseen laskevien Suoju- ja Suunujokien varsilla sekä Karhumäessä. Kaivauksissa löytyi saviastioiden paloja ja kiviesineitä. Hiekkakuoppien reunoista pilkistävät muinaislöydöt johdattivat uusillekin kohteille.  

Saviastia Vitelen Pirdoilan hautakummun (nro II) haudasta 5. Kuva Museovirasto.

Löysivätkö arkeologit vallatun alueen hallussapitovaatimuksia tukevaa aineistoa? Itse asiassa he tiesivät jo etukäteen, ettei arkeologian tutkimustuloksilla olisi merkitystä ylätason toimeksiannon kannalta. Kohteiden valintaakin ohjasi ennen muuta tieteellinen mielenkiinto. Kivikoski halusi selvittää, mille väestölle Vitelen viikinkiaikaiset hautakummut olivat kuuluneet. Niiden kuulumista suomensukuiselle väestölle ei tosin tarvinnut erikseen osoittaa, koska neuvostoarkeologitkaan eivät olleet pitäneet Vitelen alueen hautakumpuja slaavilaisten hautoina, vaan karjalaisten leposijoina. Kivikoski tulkitsi kummut vepsäläisten haudoiksi. Äyräpään tutkimukset kartuttivat tietoa Äänisen alueen asutus- ja vesistöhistoriasta, samoin Suomen ja Itä-Karjalan kivikauden eroista ja yhtäläisyyksistä. Nimenomaan Aunus näyttäytyi neoliittisen kulttuuripiirin kehtona, ei Suomi.

Tulusrauta, kaksi pronssista hevoskenkäsolkea, pronssirengas ja pronssiheloja Vitelen Pirdoilan hautakummun (nro II) haudasta 8. Kuva Museovirasto.

Kesällä 1944 Itä-Karjalassa oli määrä jatkaa arkeologisia tutkimuksia. Suunnitelmat oli kuitenkin pakko haudata, kun suomalaiset joukot joutuivat kesäkuussa kiireesti vetäytymään vallatuilta alueilta.

Solomannissa Petroskoin lähellä on ollut paljon asutusta kivi- ja varhaismetallikaudella. Arkeologi Ville Luho sekä kaivauksissa avustaneet sotam. Otto Suihkonen ja alik. Aapeli Liukkonen heinäkuisena poutapäivänä. Kuva A. Äyräpää 1943 Museovirasto.

Arkistolähde:

Äyräpää-perheen arkisto. Kirjeenvaihto 1939–1945. Kansallisarkisto, Helsinki.

Kirjallisuutta:

Brjusov, A. Ja. 1940. Istorija drevnej Karelii. TGIM. Vyp. 9.  

Kivikoski, Ella 1944. Zur Herkunft der Karelier und ihrer Kultur. Acta Archaeologica, Vol. XV. København: 1–28.  

Laine, Antti 1993. Tiedemiesten Suur-Suomi – Itä-Karjalan tutkimus jatkosodan vuosina. Historiallinen Arkisto 102: 91–202.

Muinaista ja vanhaa Itä-Karjalaa. Korrehtuurivedos. Suomen Muinaismuistoyhdistys. Helsinki 1944.  

Nordqvist, Kerkko & Seitsonen, Oula 2008. Finnish Archaeological Activities in the Present-day Karelian Republic until 1944. Fennoscandia archaeologica XXV: 27–60.  

Nordqvist, Kerkko & Uino, Pirjo & Carpelan, Christian 2010. Etnografin ja muinaistutkijan luvattu maa − suomalaisten arkeologien jäljillä Itä-Karjalassa. Hiidenkivi 4/2010: 9–11.  

Ravdonikas, V. I. 1934. Pamjatniki èpohi vozniknovenija feodalizma v Karelii i jugo-vostočnom Priladož’e. IGAIMK, Vyp. 94. Moskva – Leningrad.

Kommentit

  • Olavi Kauppinen

    Hieno ja mielenkiintoinen artikkeli!

    Nimi on pakollinen tieto.
    Sähköposti on pakollinen tieto.
    Kommentti on pakollinen tieto.

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.