Kulttuuriperinnön turvaaminen sotavuosina
Pirjo Uino
Suomen kansallismuseon esinekokoelmia evakuoitiin syksyllä 1939 Siuntiossa sijaitsevaan Suitian kartanoon. Kuva Auvo Hirsjärvi, Museovirasto.
Miten suojata kulttuuriomaisuutta, jos sota pyyhkii historiallisten arvokohteiden yli? Tämän kysymyksen eteen jouduttiin Suomessa syyskesällä 1939. Kun talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä, kaikenlainen kulttuuriperintö – rakennukset ja niiden irtaimisto, museoesineet, arkistot ja kirjastot – joutuivat välittömään vaaraan. Suurimman vastuun kansallisesti merkittävän kulttuuriomaisuuden kohtalosta kantoi Muinaistieteellinen toimikunta, Museoviraston edeltäjä. Suomen museoliitto oli osaltaan mukana kulttuuriperinnön turvaamisessa.
Kulttuurimuistojen turvaamista sodan aikana oli Muinaistieteellisessä toimikunnassa pohdittu jo 1920-luvulla, mutta selkeitä käytäntöjä ei ollut. Kun sodan uhka voimistui, toimikunta alkoi syyskesällä 1939 varautua Kansallismuseon kokoelmien suojaamiseen ja varastointiin. Tilanteen kiristyessä valmisteltiin kokoelmien ja aineistojen hätäsijoitusta Siuntiossa sijaitsevaan Suitian (Svidja) kartanoon. Talvisodan syttyessä osa sinne viedyistä arkistoista ehdittiin jo siirtää takaisin, koska työskentely Helsingissä ilman niitä oli hankalaa. Osa kokoelmista oli sijoitettu museon pohjakerroksen varastosuojaan. Säilytystilaa saatiin myös toisesta Siuntiossa sijaitsevasta kartanosta, Sjundbyn kivilinnasta.
Kokoelmien evakuointia tai muita suojaustoimenpiteitä tehtiin lähes kaikissa museoissa, mutta useissa tapauksissa pelastustyöt alkoivat liian myöhään. Suomen museoliitto avusti pienempien museoiden evakuoinnissa ja kehotti tammikuussa 1940 sotatoimialueen ulkopuolisia museoita ryhtymään aiempaa tehokkaampiin suojaustoimenpiteisiin.
Suomen kansallismuseon ikkuna-aukkojen eteen koottiin talvisodan aikana hiekkasäkkejä. Kuva: Museovirasto.
Viipurissa ja muualla Karjalassa tilanne oli tavallista dramaattisempi. Viipurin museon kokoelmien evakuointi oli jäänyt kesken sodan syttyessä, ja museo utui pommista talvisodan viimeisenä päivänä. Luovutettuun Karjalaan jäi paljon evakkoon lähteneiden suomalaisten kulttuuriomaisuutta, jota puna-armeija kokosi sotasaalisvarastoihin. Arvokkaimmat taideteokset päätyivät lopulta Leningradin museoihin.
Uusi sota vaikutti väistämättömältä, ja jatkosodan alla museoille annettiin evakuointiohjeita. Sodan varalta tehtiin itärajan tuntumassa mittavia Salpalinjan linnoitustöitä. Muinaistieteellinen toimikunta pelkäsi, että muinaisjäännöksiä saattaisi vaurioitua linnoitustyömailla, ja joitakin arkeologisia tutkimuksia tehtiinkin näissä merkeissä. Jatkosodan puhjettua kesäkuussa 1941 pommitukset kylvivät tuhoa Turun linnassa ja Pohjois-Pohjanmaan museo Oulussa sai täysosuman. Takaisin vallatussa Karjalassa Käkisalmi oli lohduton näky; venäläiset olivat polttaneet kaupungin, jonka rakennuskannasta jäi jäljelle vain 10 %.
Turun linnan päälinna ja ratapiha-alue olivat neuvostoilmavoimien kiivaan pommituksen kohteena 26. kesäkuuta 1941. Päälinna paloi pahoin. Kuva: E. Suomela, SA-kuva.
Helsingin suurpommitukset alkuvuonna 1944 aiheuttivat lisää suojaustarvetta. Kansallismuseon kokoelmia ja arkistoja oli jo siirretty eri puolille maata, mm. Sipoon vanhaan kirkkoon, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon, Karkun kirkon vanhaan tapuliin ja Perniön museoon. Kansallismuseoon jäi jonkin verran esineistöä, ja sitä suojeltiin latomalla hiekkasäkkejä keskihalliin sekä alimman kerroksen ikkunoiden ulkopuolelle. Arvotavara sijoitettiin tornin alaiseen tilaan, ja oviaukko muurattiin umpeen. Kaikkein arvokkaimpia Kansallismuseon esineitä vietiin Kemin vanhaan kirkkoon ja Ruotsiin saakka.
Kevättalvella 1944 osa Kansallismuseon henkilökunnasta siirtyi Asikkalassa sijaitsevaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen omistamaan Urajärven kartanoon, josta tuli Muinaistieteellisen toimikunnan väliaikainen toimipiste. Miespuolisten virkamiesten ollessa rintamalla tai puolustuslaitoksen tehtävissä monet työt kasautuivat arkeologi, amanuenssi Ella Kivikoskelle, joka käytännössä vastasi esihistoriallisen osaston toiminnasta jatkosodan vuosina.
Viipurin historiallinen museo tuhoutui pommista talvisodan viimeisenä päivänä. Ville Vallgrenin Torkkeli Knuutinpojan patsas säilyi kuin ihmeen kaupalla. SA-kuva.
Asemasodan myötä museoiden varotoimenpiteistä uskallettiin luopua, mitä taas kaduttiin, kun kesän 1944 pommitukset kohdistuivat asutuskeskuksiin. Moskovan välirauhansopimuksen jälkeen syyskuussa tilanne muuttui. Tuolloin tuli kiire palauttaa emämaahan myös ne museoesineet, jotka oli sijoitettu Porkkalan vuokra-alueelle jäävään Siuntioon. Muutkin Kansallismuseon esinekokoelmat ja aineistot palautettiin, Ruotsiin evakuoidut varmuuden vuoksi vasta keväällä 1945. Kansallismuseo avattiin yleisölle uudestaan 1. maaliskuuta 1946, suomalais-ugrilaisia ja eksoottisia kokoelmia lukuun ottamatta.
Toinen maailmansota aiheutti Keski- ja Itä-Euroopassa valtavia tuhoja kulttuuriperinnölle. Vuonna 1954 solmittiin Haagin sopimus, jonka tavoitteena on suojella kulttuuriomaisuutta aseellisten selkkausten yhteydessä. Kulttuurimuistomerkkien turvaaminen sotilaallisten konfliktien yhteydessä on valitettavan ajankohtainen ja kiperä kysymys tälläkin hetkellä.
Itä-Karjalan kulttuuriperinnön kohtalo – suojelua vai sotasaalista?
Kun suomalaiset joukot olivat saaneet haltuunsa Itä-Karjalan, heräsi huoli myös kulttuuriperinnön kohtalosta sotatoimialueella. Sotaväen harrastamaa kulttuuriomaisuuden ryöstelyä yritettiin estää, ja kansatieteilijä, amanuenssi Eino Nikkilä määrättiin alueen kulttuuriperinnön valvojaksi. Taidehistorioitsija Lars Pettersson lähetettiin dokumentoimaan Itä-Karjalan puukirkkoja. Muinaistieteellisen toimikunnan ja Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aloitteesta sodan autioittamista kylistä ja tsasounista hankittiin kansatieteellistä aineistoa ja ikoneita Suomen kansallismuseon kokoelmiin. Muinaismuistojen suojelua alettiin järjestää emämaan standardien mukaan, ja suomalaisille sotilaille jaettiin tietoa maasta löytyvien muinaisesineiden oikeasta käsittelystä.
Petroskoissa Karjalais-Suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan Valtion Keskusmuseo nimettiin Äänislinnan museoksi. Siellä oli kulttuurihistoriallisia, luonnontieteellisiä ja arkeologisia kokoelmia, joista vain osan museoväki oli ehtinyt evakuoida ennen suomalaisten joukkojen tuloa. Museon taide-esineitä kuljetettiin pois sodan jaloista muualle Suomeen. Rauhan tultua ne jouduttiin palauttamaan Neuvostoliittoon. Samoin kävi Suomeen tuoduille ikoneille.
Sodan jälkeen Itä-Karjalan kulttuuriomaisuuden siirrot on nähty pikemminkin sotasaaliin keruuna kuin kulttuurimuistojen pelastustoimena. Toisaalta suomalaisen museoväen pyrkimys suojata sotatoimialueen kulttuurimuistoja ansaitsee myös arvostusta; vain harvoin valloittajamaa huolestuu miehittämänsä alueen muinaisjäännösten tai muun kulttuuriomaisuuden tuhoutumisesta. Itä-Karjalan kulttuuriperintö oli kuitenkin suomalaisille ikään kuin kansallista kulttuuriomaisuutta, jota oli tarpeen poikkeusoloissakin yrittää turvata ja vaalia.
Suomalainen sotilas vartioi Valtion Keskusmuseota pääoven edustalla pian Petroskoin valtauksen jälkeen. Museoon järjestettiin vartiointi, mutta varojen puutteessa se oli epäsäännöllistä, ja museossa kävi jatkuvasti varkaita. Kuva: SA-kuva, 3.10.1941.
Kirjallisuutta
Cleve, Nils 1940. Finlands museer och vinterkriget 1939–1940. Svenska museer 1–2/1940: 45–49.
Immonen, Visa 2016. Tutkimuksen ja hallinnon ristiaallokossa. Muinaistieteellinen toimikunta 1917–1972. Museoviraston julkaisuja 3. Helsinki.
Kotkavaara Kari & Martiskainen Petter (toim.) 2009. Ikonit, ihmiset ja sota. Valamon Konservointilaitos. Ilias Oy.
Pimiä, Tenho 2007. Sotasaalista Itä-Karjalasta. Suomalaistutkijat miehitetyillä alueilla 1941–1944. Ajatus kirjat. Helsinki.
Pimiä, Tenho 2009. Tähtäin idässä. Suomalainen sukukansojen tutkimus toisessa maailmansodassa. Jyväskylä Studies in Humanities 124.
Rajantakaista Karjalaa (toim. Ildikó Lehtinen). Kulttuurien museon näyttelyjulkaisu 4. Kulttuurien museo. Helsinki 2008.
Takala, Hannu 2010. Karjalan museot ja niiden tuhoutuminen talvi- ja jatkosodassa. Historiallisia Tutkimuksia 252. SKS. Helsinki.
Takala, Hannu 2011. Viipurista 1940 kadonneiden taideteosten kohtaloita. Tieteessä tapahtuu 6/2011: 40−41.
Takala, Hannu 2017. Puna-armeijan sotasaalis. Karjalan kulttuuriomaisuuden ryöstö 1939‒1941. Historiallinen arkisto 145. SKS. Helsinki.
Talvio, Tuukka 2016. Suomen kansallismuseo. Ikkuna menneeseen ja tulevaan. Museoviraston julkaisuja 7. Helsinki.
Torkkeli Knuutinpojan patsas. https://fi.wikipedia.org/wiki/Torkkeli_Knuutinpojan_patsas. Luettu 23.3.2017.
Kommentit
Lisää kommentti