1988Edellinen artikkeli 1989Seuraava artikkeli

Hämeen linnan restaurointi 1956–1988 oman aikansa restaurointiajattelun kuvastajana

Hämeen linna 1870-luvun asussa. Kuva: Museovirasto (HK10000:5123).
Nykyään Hämeen linnan restaurointia voisi kritisoida siitä, että siinä hävitettiin tärkeitä kerrostumia linnan historiasta, esimerkiksi koko vankila-aika ja sellaisia rakenteita, joita tutkimalla koko ajan kehittyvin menetelmin olisimme saaneet lisää tietoa linnan menneisyydestä. Mutta toisaalta Hämeen linnan restaurointi kuvastaa oman aikansa ajattelua, samoin kuin muidenkin linnojemme korjaustyöt. Silloin toimintaa ohjasivat esimerkiksi vahva usko uusien materiaalien paremmuuteen vanhoihin nähden sekä halu erottaa vanhat ja uudet rakenteet selkeästi toisistaan. Hämeen linnaa voikin tarkastella paitsi keskiaikaisperäisenä tiililinnana, niin myös 1960–1970-lukujen restaurointiajattelun monumenttina.

Nykyisen käsityksen mukaan Hämeen linna on perustettu leirilinnana 1200-luvun lopulla, mutta tarkkaa tietoa meillä ei ole sen varhaisimmista vaiheista. Vallitseva käsitys on, että harmaakivilinnan rakentaminen olisi alkanut 1300-luvulla ja tiililinna olisi toteutettu 1400-luvun jälkipuoliskolla. Kehämuurirakennusten oletetaan valmistuneen 1500-luvulla.

Hämeen linna on toiminut aikojen kuluessa niin puolustus-, asuin- kuin varastokäytössä sekä hallintokeskuksena ja lopulta vankilana. Vankila-aika, joka oli alkanut pienimuotoisesti kruununvankilana jo vuonna 1634, kesti aina 1900-luvulle, jolloin vankila poistui päälinnasta vuonna 1953 ja kehämuurirakennuksista vuonna 1972.

Päätöksen Hämeen linnan restauroinnista teki valtioneuvosto vuonna 1956 ja restaurointityö kesti aina vuoteen 1988. Hämeen linnan restaurointia ohjasi tutkimus- ja entistämistoimikunta (vuodesta 1971 Hämeen linnan neuvottelukunta), jonka jäseniä olivat muun muassa fil. tri Knut Drake ja Museoviraston rakennushistorian osastonjohtaja Antero Sinisalo. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi professori N. E. Wickberg.

Linna rannasta noin 140 vuotta edellistä kuvaa myöhemmin. Kuva: Anu Laurila.

Hanke alkoi 1950-luvulla tutkimuksilla, joilla pyrittiin selvittämään linnan historiaa. Vasta 1960-luvun alussa saatiin käyntiin varsinaiset rakennustyöt, jotka aluksi keskittyivät päälinnaan. Päälinnan restaurointi valmistui vuonna 1979. Hämeen linnan restauroinnin tavoitteeksi asetettiin linnan linna- ja linnoitushistorian korostaminen. Niin Hämeen kuin Turun ja Olavinlinnan restaurointien toiminnalliseksi tavoitteeksi asetettiin julkinen ja monipuolinen toiminta, kuten nähtävyys- ja juhlakäyttö. Wickbergin mukaan Hämeenlinna tehtiin entisöidyistä linnoistamme monipuolisimpaan käyttöön ja restauroinnin tarkoitus oli saada linna elämään vastaisuudessakin.

Linnan ulkoinen hahmo palautettiin vankila-aikaa edeltävään asuun vuoden 1869 valokuvien perusteella. Päälinnan sisätiloissa pyrittiin tuomaan esille keskiaikaisia rakenteita, joita on säilynyt erityisesti pohjakerroksessa. Keskikerroksessa on entisöityjä tiloja sekä ”rakennushistoriallisia reservaatteja”, joissa on katkelmia eri aikakausilta rinnakkain. Päälinnan ylimpään kerrokseen tehtiin ”museosaleja”, jotka on varattu näyttelyille. Kehämuurirakennuksiin sijoitettiin nykyajan tarpeita palvelevia tiloja. Poikkeuksena kruununleipomo, jonka kuusi leivinuunia ennallistettiin käyttökuntoon.

Saapumisreitti Hämeen linnaan toissa vuosisadalla on ollut karumpi ja sotilaallisempi kuin nyt. Kuva: Lydia Florin 1894, Museovirasto (HK19500927:15).
Saapumisreitti Hämeen linnaan on nykyään jos ei lempeämpi niin ainakin vähemmän dramaattinen kokemus kuin 1800-luvulla. Kuva: Anu Laurila.

Hämeen linnan restauroinnin ollessa käynnissä vuonna 1964 hyväksyttiin kansainvälinen restaurointihankkeita edelleenkin ohjaava ”Venetsian julistus”, jossa muun muassa todetaan, että ”restauroinnin on päätyttävä siinä, missä otaksuma alkaa”. Lisäksi julistus ohjaa lisärakentamista historiallisissa monumenteissa seuraavasti: ”kaiken välttämättömän lisärakentamisen on erotuttava arkkitehtonisesta kompostiosta ja sillä on oltava nykyajan leima.”

Venetsian julistus lienee ohjannut Hämeen linnan restaurointia jossain määrin. Ainakin keskiaikaisten osien säilyttäminen ja täydentäminen on tukeutunut tutkimukseen ja uusien osien lisääminen on tehty siten, että ne erottuvat vanhoista, muodostaen hallitun oman kerrostumansa. Esimerkiksi pääaula, joka yhdistää päälinnan ja pohjoisen kehämuurirakennuksen, on eleettömästi sovitettu vanhaan ympäristöön. Tästä lisäosasta arkkitehti Wickberg kirjoitti, että nivelosan tekemistä lasisena pohdittiin, mutta siitä onneksi luovuttiin. ”Vahvasti aikaansa sidotuilla ratkaisuilla on taipumus vaikuttaa ensin häikäiseviltä, mutta viidentoista vuoden kuluttua vanhentuneilta.”

Arkkitehdin ohjenuorana restauroinnissa oli hänen omien sanojensa mukaan varovaisuus: ”[…] on syytä olla varovainen, niin ettei turhaan pureta eikä rekonstruoida. Uuden lisääminen on yleensä pitkällä tähtäimellä vähemmän vaarallista kuin vanhan hävittäminen.” Wickberg myös kirjoittaa, että hänellä oli välillä erilainen näkemys toimikunnan kanssa siitä, mitä linnassa tulisi tehdä, mutta että restaurointi on asioiden yhdessä pohtimista ja ratkaisujen ja valintojen tekemistä. Nämä professori Wickbergin ajatukset ovat edelleen ajankohtaisia. 

Lähteet:

Nils Erik Wickberg, 1976 ”Hämeen linnan entisöinti” Tiili-lehdessä 4/76 (s. 12–23)

Hämeen linna entistämistyön tilannekatsaus 1974, Hämeen linnan neuvottelukunta

Hämeenlinnan opaskirjat, Museovirasto 1980 ja 2001

Eero Raatikainen ”Turun linnan restaurointi vuosina 1975–93”, Turun linnan korjaus vuosina 1975–1993, Museoviraston rakennushistorian osaston raportteja 5

ICOMOS Venetsian julistus 1964

Kari Uotila 2009, ”Keskiaikainen Hämeen linna arkeologisena tutkimushaasteena” julkaisussa ARX TAVASTICA 13 (s. 77–95).

Kommentit

  • Seppo Soittila

    Knud Drake kuvasi kotikylässämme Hauhon Mustilassa tiilentekijä Arvo Kallioisen työtä, kun hän perheineen teki tiiliä vanhalla menetelmällä linnaa restauroidessa. Mistähän löytyisi tämä filmi?

    Nimi on pakollinen tieto.
    Sähköposti on pakollinen tieto.
    Kommentti on pakollinen tieto.
  • Olli Hakli / Museovirasto

    Seppo,
    Kyseinen filmi ei löydy Museoviraston arkistosta. Kannattaa tiedustella Turun museokeskuksesta. https://www.turku.fi/kulttuuri-ja-liikunta/museo/kaupungin-museot/museokeskus-yhteystiedot

    Nimi on pakollinen tieto.
    Sähköposti on pakollinen tieto.
    Kommentti on pakollinen tieto.

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.