2007Edellinen artikkeli 2008Seuraava artikkeli

Hongasta hoiskutettu, männystä mäiskytetty, mullasta veen pitävä tehty

Tervahauta sytytetään yhtä aikaa useasta kohdasta läheltä maanrajaa. Haudan ”helmat” peitellään turpeella vasta sitten, kun hauta on syttynyt kunnolla. Kuva: Jani Puhakka.
Kieltääkö EU tervan käytön? Vuonna 2003 Euroopan Unionissa valmisteltiin hanketta biosidien kartoittamiseksi. Ne ovat haitallisten eliöiden torjumiseen tarkoitettuja aineita, joihin kuuluvat muiden muassa desinfiointiaineet ja lahonsuoja-aineet. Ikivanhaan, kaikille suomalaisille tuttuun tervaan kajoaminen aiheutti melkoisen uutismylläkän ja tuskin lisäsi sillä hetkellä EU-myönteisyyttäkään. Missään vaiheessa tervaa ei kyllä oltu kieltämässä.

Terva katsottiin kyllästeeksi, vaikka se on lähinnä pintakäsittelyaine, sehän ei juurikaan imeydy puun sisään. Biosididirektiivin vaatimien tutkimusten pelättiin maksavan jopa miljoonia euroja. Tuolloin vaakalaudalla oli nimenomaan mäntytervan käyttö esimerkiksi paanukatoissa, ei kuitenkaan tervan valmistus, köysien tervaus tai tervapastillit.

Tervaspuiden eli särösten ladonta on tarkkaa työtä. Jotta hauta palaa mahdollisimman tasaisesti, täytyy sen olla kaikkialta yhtä tiivis. Kuva: Nanna Kymäläinen.

Tuolloin tervalle haettiin Museoviraston ja muiden toimijoiden aktiivisen toiminnan takia poikkeuslupaa ja luvan vaatimissa tutkimuksissa (2003–2005) todettiin, että terva välttää biosideille asetetut vaatimukset. Hetki kerettiin iloita vapaasta tervasta kunnes 1.6.2007 tuli voimaan EU:n kemikaaliasetus REACH. REACH-asetus on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista. Kaikki kemikaalit mitä valmistetaan tai tuodaan maahan yli tonni vuodessa, tulee rekisteröidä. Rekisteröinti edellyttää selvitystä aineiden vaarallisista ominaisuuksista, käyttötavoista ja turvallisesta käsittelystä. Yleensä rekisteröinnin tekevät kyseisen kemikaalin valmistajat ja/tai maahantuojat yhdessä, vain yksi rekisteröinti ainetta kohti.

Tiiviiksi keoksi ladotut särökset peitellään turpeella. Turvelevyt tuetaan tuoreilla koivutukikepeillä. Päälle kasataan usein vielä kerros maata. Kerrokset tekevät haudasta tiiviin, jotta se palaisi mahdollisimman hallitusti. Kuva: Jani Puhakka.

2000-luvun alussa arvioitiin suomalaista tervaa polttavan noin 30 ammattimaista pienyrittäjää. Sen lisäksi monet kotiseutuyhdistykset, kyläseurat ja vastaavat harrastavat näytösluontoista tervanpolttoa, mutta heillä määrä jää alle tonniin vuodessa. Pienet ammattimaiset toimijat eivät kuitenkaan pystyneet tekemään rekisteröintiä, joten Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (STTV), Museoviraston ja muiden tahojen yhteistyönä saatiin terva esirekisteröityä 2008. Kymmenen vuotta myöhemmin 1.7.2018 täytyy varsinainen rekisteröinti olla tehtynä.

Hautamestari eli lotnikka Matti Koistinaho tekee pilkkeitä tervahaudan sytyttämistä varten. Kuva: Jani Puhakka.

Työ käsittää paljon laboratoriotestejä ja -määrittelyitä, ison pinon paperityötä ja lukuisia kokouksia. Kolme tahoa saatiin enää mukaan, ja heitä rahallisesti auttamaan perustettiin Eläköön terva yhdistys 2015. Taustalla oli jälleen osin samaa väkeä, kuten Kirkkohallitus, Kemianteollisuus ry ja Museovirasto sekä joukkio tervaan hurahtaneita yksityisiä toimijoita. Yhdistyksen tarkoitus on paitsi rahoittaa noin 200 000 euron rekisteröintiprosessi, myös kampanjoida tervaperinteen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Syyskuussa 2017 rekisteröinti on eritäin hyvällä mallilla ja rahoitus lähes kunnossa sekin!

Erkki Pöyskö on oppinut lotnikan taitoja Matti Koistinaholta. Asiansa osaava lotnikka seuraa haudan palamisen etenemistä esimerkiksi savun määrästä ja sen väristä. Kuva: Jani Puhakka.

Eli tervan poltto nykyisessä ja jopa suuremmassa mittakaavassa on sallittua jatkossakin, lisäksi metsämännyistä poltettu terva saa tarkemman määrittelyn, joten hyllyistä on turvallisempaa etsiä aitoa tuotetta jatkossa. Jos ulkomailla tuotettu terva täyttää samat aineidentiteetin kriteerit, ovat ne myös käytettävissä aitona tervana.

Monipuolista tervaa on käytetty Suomessa jo vuosisatoja puu- ja metallipintojen käsittelyssä rakennuksissa, kulkuvälineissä ja työkaluissa, ihonhoidossa sekä ihmisille että kotieläimille. Aiemmin tervaa saatettiin sellaisenaan ottaa yskään ja muihin vaivoihin, nykyään enempi makuna pastilleissa, jäätelössä ja snapseissa.

Hautaa valvotaan ja säädellään lotnikan ohjeiden mukaan antamalla lisähappea tekemällä kanteen ilmareikiä tai avaamalla turvekerrosta. Välillä kekoa tiivistetään nuijimalla. Tasaisesti palanut hauta tuottaa enemmän tervaa. Kuva: Nanna Kymäläinen.

Kommentit

  • Ilkka Pollari

    Hyvä juttu - eläköön terva!

    Nimi on pakollinen tieto.
    Sähköposti on pakollinen tieto.
    Kommentti on pakollinen tieto.

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.