Menetetyn muistolle

Pyhän Olavin kirkko oli palanut 1600-luvulla ja saanut palon jälkeen erityisen kauniin puisen kirkkosalin aikaisemman, yksityiskohdiltaan tuntemattoman 1500-luvun sisustuksen sijalle. Arvokkaan kokonaisuuden täydensivät 1700-luvun kuluessa syntyneet penkkikortteleiden, lehterin ja alttarin koristemaalaukset. Uuden kirkon valmistuttua vuonna 1855 kirkko oli jäänyt käyttämättömäksi ja säästynyt korjaus- ja muutostöiltä. Kaikki sisäpuolen puurakenteet sekä kirkon ovet, ikkunat ja vesikatto tuhoutuivat syyskuun 21. päivän vastaisena yönä 1997. Palo synnytti yli tuhannen asteen kuumuuden, joka vaurioitti myös tiili- ja kivirakenteita, mutta ei kuitenkaan aiheuttanut sortumia.

Seurakunta päätti jälleenrakennustyöstä heti palon jälkeen. Työhön osallistui seurakunnan nimeämän rakennustoimikunnan apuna viranomaisia, asiantuntijoita, suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia, talkootyöväkeä ja oppilaitosten opettajia ja opiskelijoita. Erityinen kokoonpano edellytti erityisiä toimintatapoja ja ansio työn onnistuneesta valmistumisesta kuuluu monille. Pitkällisissä palon jälkiraivauksen ja puurakenteiden veistämisen työvaiheissa edellytettiin harkintakykyä ja pitkäjänteisyyttä erityisesti työmaan työnjohdolta. Paanujen ja sisäpuolen puuosien veistoon osallistuneiden talkoolaisten, paikallisen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ja Tampereen teknillisen yliopiston työpanos oli merkittävä. Museovirasto toi työryhmään mukanaan tarpeen mukaan puu- ja kivirakenteiden konservoinnin, arkeologisen tutkimuksen ja restauroinnin asiantuntemusta.

Kirkon jäännökset saatiin suojaan tilapäisen katon alle muutaman viikon kuluttua tulipalosta. Tuhopolttoa seuranneena talvena ryhdyttiin hahmottelemaan jälleenrakentamisen ohjelmaa. Kivirakenteiden vauriot päätettiin korjata ja rakentaa myös uudelleen vesikatto ja holvi alkuperäistä mallia noudattaen. Muurien korjaustyöstä vastasivat suurimmaksi osaksi Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kivikoulun oppilaat, joita ohjasivat Sakari Ermala ja Ari Nieminen. Suunnittelua varten oli käytettävissä riittävästi tietoa, ennen kaikkea Museoviraston piirtäjien vuosina 1996 ja 1997 laatimat mittauspiirustukset ja rakennuskonservaattori Olli Cavénin ennen uuden paanukaton rakentamista tekemä rakennetutkimus.

Restaurointiperiaatteista käytiin asiaankuuluva määrä julkista keskustelua ja kirkon rakennustoimikunta asetti suunnittelun ohjausta varten erityisen sisätilatyöryhmän. Kysymys rekonstruktiosta, toisen maailmansodan jälkeisen ajan restaurointikeskustelujen vakioaihe, ratkaistiin pitäytymällä vanhojen rakenteiden ja koristeaiheiden kopioinnista ja palauttamalla sen sijaan kirkon tunnelma entisen kaltaiseksi käyttämällä perinteisiä käsityötaitoja, materiaaleja ja menetelmiä.

Uusi sisätila rakennettiin arkkitehti Ulla Raholan suunnitelman mukaisesti. Viimeisenä jälleenrakennustyön vaiheena taiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen maalasivat sisustuksen kirkon alkuperäisen kuvaohjelman mukaisesti.  

Lopputuloksen onnistuminen perustuu Tyrväällä ennen kaikkea taitavaan suunnitteluun, käytettävissä olleeseen perinteisten materiaalien ja työtapojen osaamiseen sekä suureen määrään vapaaehtoisesti tehtyä raskasta käsityötä.