2013Edellinen artikkeli 2015Seuraava artikkeli

Valtion kiinteistöstrategia Museoviraston kiinteistöjen siirron taustalla

Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella kertoo kruunun historiasta ja on valtion kiinteistöomistuksen kannalta siksi strateginen kohde. Kuva: Mikko Härö.
Museovirastolla oli vielä 2013 87 rakennettua tai rakentamatonta kokonaisuutta. Niistä 62 oli valtion omistuksessa maapohjineen, 25 kohteessa omistus käsitti vain rakennuksia toisen maalla. Rakennuksia ja erilaisia rakennelmia oli 382 kappaletta. Seuraavan vuoden alussa kiinteistöjä ei ollut käytännössä lainkaan. Miksi näin?

Museovirasto kruunun perinnön vaalijana

Museoviraston kiinteistöt olivat karttuneet Muinaistieteellisen toimikunnan (vuoteen 1972) ja Museoviraston toiminnan aikana. Muinaistieteellisen toimikunnan vastuulle siirtyivät 1800-luvun lopulla keskiaikaiset linnat ja linnanrauniot, jotka ovat aina kuuluneet kruunulle. Rakennushallinto vastasi niiden korjauksista. Muut kiinteistöt tulivat valtiolle ostoina, vaihtoina, lahjoituksina tai testamentilla. Museovirastosta tuli itsenäinen kiinteistöyksikkö 1995 valtion kiinteistövarallisuuden hallinnosta annetun asetuksen (159/1995) myötä.

Pääosin 1900-lukua edeltänyt rakennuskanta sijaitsi ympäri maata. Rakennuksiin liittyi myös ulkoalueita, puistoja ja puutarhoja. Lähes kaikki museorakennukset oli suojeltu asetuksella valtion omistamien rakennusten suojelusta tai rakennussuojelulailla.

Museoviraston rakennuksilla oli joko erityinen kansallinen merkitys, esimerkkeinä linnat ja merkkimiesten asunnot tai yleisempää kulttuurihistoriallista arvoa esimerkiksi kansanrakennuksina ja kartanoina. Kohteita hankittiin myös restauroitaviksi, kuten vesimyllyjä Kainuussa. Muinaisjäännösalueita hankittiin niiden säilymisen turvaamiseksi, joskus myös niiden yksityiselle aiheuttaman rasitteen kohtuullistamiseksi. Muinaistieteellinen toimikunta pyrki hankkimaan muiden muassa linnavuoria, joista tärkein oli Sääksmäen Rapola.

Suomen kansallismuseon lisäksi noin kahdessakymmenessä Museoviraston kiinteistössä oli museo. Museoilla ja linnolla välitettiin kuvaa Suomen historiasta kokoelmineen ja tarinoineen. Myös Museoviraston muinaisjäännöskiinteistöt olivat vierailukohteita opasteineen ja kulkuteineen.

Presidentti Svinhufvudin koti, Kotkaniemen kartano Luumäellä on esimerkki valtion ei-strategisista kohteista. Kuva: Hannu Ahtiainen, Museovirasto (RHO11825:12)

Valtio uusii kiinteistöstrategiaansa

Museoviraston kiinteistöt siirrettiin Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen hallintaan vuoden 2014 alusta. Siirto oli osa valtion kiinteistöomistuksen keskittämistä. Sitä edelsi pitkä prosessi, jossa selvitettiin hallinnansiirron perusteet ja arvioitiin kiinteistöjen merkitys valtiolle.

Siirron perusteena olleet valtion kiinteistöstrategiset linjaukset vahvistettiin valtioneuvostossa 21.10.2010.  Strategian tavoitteena oli yhdenmukaistaa valtion kiinteistövarallisuuden käytön ohjausta ja vahvistaa valtion omistajapolitiikkaa. Valtion strategista kiinteistövarallisuutta olisivat kiinteistöt, jotka ovat valtion tehtävien hoidon kannalta tai omaisuuden luonteen johdosta välttämättömiä omistaa. Muu valtion kiinteistövarallisuus voitaisiin luovuttaa pois valtiolta.

Valtiovarainministeriön työryhmä kartoitti 2011–2012 valtion kulttuurihistoriallisesti merkittävää kiinteistövarallisuutta. Työryhmä jakoi kulttuurihistorialliset kiinteistöt valtiolle strategisiin ja ei-strategisiin kiinteistöihin. Strategisiksi arvioidun kiinteistöt jaettaisiin käyttökiinteistöihin sekä kulttuuri- ja nähtävyyskohteisiin. Museoviraston kiinteistöt siirrettäisiin Metsähallitukselle ja Senaatti-kiinteistöille.

Opetus-ja kulttuuriministeriön työryhmä laati 2013 ehdotuksen Museoviraston kiinteistövarallisuuden hoidosta ja hallinnoinnista siten, että kulttuurihistoriallisten arvojen säilyminen voidaan turvata ja omaisuutta hoidetaan mahdollisimman tehokkaasti, tuottavasti ja valtion kokonaisetu varmistaen.

Luokittelun tuloksena strategisia kiinteistövarallisuuskohteita oli 49. Kohteista noin puolet on rakennusperintöä ja noin puolet muinaisjäännöksiä. Jotkut kohteet käsittävät molempia elementtejä.

Museoviraston rooli muuttui siis 2014 kiinteistöjen hoitajasta ohjaavaksi ja valvovaksi viranomaiseksi. Senaatti-kiinteistöjen hallintaan siirretyissä kohteissa Museoviraston rooli muuttui museotoimintaa harjoittavaksi vuokralaiseksi.

Lisätietoa:

Valtiolle rakennettu. Toim. Olli Hakli & Aino Laine. Helsinki: Museovirasto. 2016.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi on pakollinen tieto.
Sähköposti on pakollinen tieto.
Kommentti on pakollinen tieto.