Esimerkki Vanhan Rauman kaupunkikuvasta. Kuva: Mikko Uussaari.
Suomi ratifioi maailmanperintösopimuksen 13.2.1987. Siitä käynnistyi työ, joka jatkuu vielä tänäänkin. Jo ennen ratifiointia oli alettu laatia niin kutsuttua aieluetteloa eli luetteloa kohteista, joita Suomi sopimuksen jäsenvaltiona pitää yleismaailmallisesti erityisen arvokkaina ja joita oli tarkoitus esittää maailmanperintöluetteloon.
Ehdotus valmisteltiin Museovirastossa, ja jo syksyllä 1988 esiteltiin opetusministeriölle alustava luettelo kulttuuriperintökohteista. Luettelossa oli peräti 20 kohdetta, joista yhdeksää esitettiin nimettäviksi maailmanperintöluetteloon. Loppujen yhdentoista kohteen valmisteluun katsottiin tarvittavan lisäaikaa.
Kohteista neuvoteltiin alusta lähtien muiden Pohjoismaiden antikvaariviranomaisten kanssa, jotta Pohjoismaiden aielistat voitaisiin yhteensovittaa maailmanperintösopimuksen mukaisesti. Yhteensovittamisella tarkoitetaan prosessia, jossa kulttuuriperintökohteita tunnistetaan, analysoidaan ja arvioidaan yhdessä, jotta alueen parhaat edustajat saadaan valikoitua.
Kansallisten ja kansainvälisten keskustelujen tuloksena alustavaan luetteloon merkittävien kohteiden määrää rajattiin. Valtioneuvosto hyväksyi 13.9.1990 Museoviraston esityksen aieluettelosta, jolla oli kuusi arkeologista ja viisi rakennushistoriallista kohdetta. Aieluettelo toimitettiin Maailmanperintökeskukselle myöhemmin samana syksynä.
Suomenlinnan päälaituri Pikku-Mustan sillalta nähtynä. Kuva: Arttu Kokkonen. Suomenlinnan hoitokunta.
Suomi sai ensimmäisen maailmanperintökohteensa vuonna 1991
Aieluettelon kohteista kuutta ehdotettiin maailmanperintöluetteloon jo samana vuonna: Hangon Hauensuolen kalliopiirroksia, Rapolan muinaislinnaa Valkeakoskella, Sammallahden pronssikautista hautaröykkiöaluetta Lapin kunnassa (nykyisin Raumalla), Suomenlinnan linnoitusta Helsingissä, Vanhaa Raumaa ja Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Kolme ensin mainittua oli saatava valmiiksi ennen niiden arviointia, kun taas kolme jälkimmäistä esiteltiin maailmanperintökomitealle vuonna 1991.
Maailmanperintökomitean 15. kokous pidettiin 9.–13.12. Tunisian Karthagossa. Suomea edusti kokouksessa Museoviraston rakennushistorian osaston johtaja Pekka Kärki, sillä komiteassa oli määrä arvioida kolmea rakennushistoriallista kohdetta.
Kokouksessa Rauma ja Suomenlinna hyväksyttiin maailmanperintöluetteloon. Vanha Rauma katsottiin poikkeuksellisen hyvin säilyneeksi esimerkiksi pohjoismaisesta puukaupunkirakentamisen perinteestä. Suomenlinnaa puolestaan pidettiin ainutlaatuisena muistomerkkinä oman aikansa linnoitusarkkitehtuurista. Lisämaustetta antoi se, että kohde on edelleen asuinkäytössä ja kunnossa pidetty monimuotoinen kaupunginosa.
Icomos suositteli myös Petäjäveden vanhan kirkon hyväksymistä maailmanperintöluetteloon, mutta komitea jätti asian pöydälle odottamaan eurooppalaista puukirkkoarkkitehtuuria koskevan vertailevan tutkimuksen valmistumista. Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin lopulta maailmanperintöluetteloon vuonna 1994 Suomen kolmantena kohteena.
Kommentit
Lisää kommentti